Unelmien kylpyhuoneesta voi tulla painajainen, jos suunnittelussa tai työssä hutiloidaan. Näissä tarinoissa mutkia matkaan tuovat remontin tekijät.
Helsinkiläiset Riikoset päättivät uusia 2002 valmistuneen kerrostaloasuntonsa kylpyhuoneen, koska saunalle ei ollut käyttöä.
Kolmen vuoden takainen remontti alkoi lupaavissa merkeissä. Valmiina olivat sisustus- ja LVI-suunnittelijoiden piirrokset, ja taloyhtiölle oli toimitettu tarvittavat paperit. Oli myös löytynyt yritys, joka tekisi uuden kylpyhuoneen avaimet käteen -periaatteella. Remppa hoituisi kuin itsestään kuukaudessa perheen viettäessä kesälomaa.
– Ajattelimme, että mahtavaa, meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin hoitaa itsemme pois tieltä, Nina Riikonen muistelee.
Tulva eteisessä
Remontti alkoi viikon myöhässä. Se ei vielä Riikosia hermostuttanut, kun remonttimiehet kuitenkin vaikuttivat reippailta ja osaavilta.
Purkutöiden jälkeen tulivat putkimiehet. Naapureiden asunnossa majailleet Riikoset kävivät aina välillä kurkistamassa remontin etenemistä ja huomasivat, että putkitöitä enemmän miehiä kiinnosti tupakalla seisoskelu.
Valmista tuli silti, ja odotettu hetki koitti. Lapset pääsivät vaahtokylpyyn uuteen, seinään muurattuun ammeeseen. Katossa tuikkivat tähtitaivaana tuliterät lamput, ja Nina lähetti mummeille ja kummeille kännykällä kuvia lasten riemusta.
Kylvyn jälkeen eteisen lattia oli kostea. Ensin Nina ajatteli märkien jalkojen kastelleen sen, mutta päätti sitten kokeilla ammeen tyhjentämistä uudelleen. Eteisen parketin välistä alkoi tulvia vettä.
– Soitin miehelleni ja sanoin, että täällä on jotain pahasti vialla. Kyllä siinä itku tuli silmään.
Salapoliisityötä ja hutilointia
Riikosten ei auttanut kuin soittaa kuivausfirmaan, joka piikkasi kylpyhuoneen lattian ja repi uusitut seinät ja eteisen parketin auki. Kuivurit olivat päällä yötä päivää useita viikkoja.


