Katulapsi sai 100 000 euron palkinnon: Haaveena valmistua lääkäriksi

Katulapsia Jakartassa Indonesiassa.
Katulapsia Jakartassa Indonesiassa.Lehtikuva.
Julkaistu 19.09.2012 23:09(Päivitetty 29.09.2012 22:27)

Filippiiniläisteini Cris "Kesz" Valdez on voittanut 100 000 euron palkinnon katulasten hyväksi tekemästään työstä. Itsekin kadulla kasvanut 13-vuotias sai Kansainvälisen lasten rauhanpalkinnon tänään Hollannissa Haagissa, jossa sen ojensi hänelle eteläafrikkalainen ihmisoikeustaistelija, arkkipiispa Desmond Tutu.

– Sanomani maailman lapsille on, ettei saa menettää toivoa, Valdez sanoi.

Hän toivoi, että palkinto auttaa häntä hankkimaan koulutuksen ja ehkä jopa valmistumaan toiveammattiin lääkäriksi.

Valdez on perustamansa hyväntekeväisyystoiminnan avulla jakanut yli 5 000 lahjaa hätää kärsiville lapsille. Lahjat ovat olleet leluja, makeisia, jalkineita, vaatteita.

Palkintokomitea aikoo yhdessä Valdezin kanssa päättää, mihin kohteisiin palkintorahoja käytetään.

(MTV3 - STT - AFP)

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat