Microsoftilla on hiljattain ollut ongelmia Windowsin käyttöjärjestelmäpäivitysten kanssa. Microsoft on kertonut, että se toi tietokoneisiin päivityksen mukana virheellisesti Intelin ajurin, joka aiheutti ääniongelmia laitteissa. Korjauspäivitys ääniongelmiin on kuitenkin jo jakelussa, uutisoi Windows Latest.
Ääniongelmia on ilmaantunut niin Windows 10 April 2018 -päivityksessä (versio 1803) kuin Windows 10 October 2018 -päivityksessä (versio 1809), jonka jakelu on toistaiseksi pysäytetty ongelmien vuoksi. Windows 10 KB4468550 -korjauspäivitys korjaa ääninongelmat sekä kevään että syksyn päivitysversioissa.
”Uusi päivitys korjaa ongelman, joka ilmeni Intel Smart Sound Technology -ajurin asennuksen jälkeen. Tietokoneen äänet saattoivat lakata toimimasta”, Microsoftin tukisivuilla kerrotaan.
Microsoftin tuorein Windows 10 -päivitys tulee automaattisesti tietokoneisiin Windows Updaten kautta, mutta sen voi halutessaan ladata myös manuaalisesti Microsoftin sivuilta.
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää