Kasvien luokittelu menossa uusiksi

Brittitutkijat aikovat panna kasvien luokittelun kokonaan uusiksi. Uusi järjestelmä perustuu geeneihin, eikä kasvien ulkoisiin ominaisuuksiin.

Tutkijat sanovatkin, että geenien perusteella tehty luokitus vie pohjan joidenkin kasvien sukulaisuudelta ja toisaalta tekee lähisukulaisiksi kasveja, joita tähän saakka ei ole pidetty sukulaisina ollenkaan. Uutta järjestelmää on tutkittu Lontoon lähellä kuuluisassa Kew Gardenissa.

Kasvien nykyinen luokittelujärjestelmä on ruotsalaisen Carl von Linnén keksimä. Lontoolaisten tutkijoiden geenijärjestelmä tekee lähisukulaisia esimerkiksi papaijasta ja kaalista. Myös ruusu, nokkonen ja viikuna olisivat geneettisesti toisaan lähellä. Toisaalta taas lootuskukka ja lumme eivät olisi sukulaisia ollenkaan.
(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat