Karut luvut pöytään: eilen yhteensä yli 6 200 uutta työttömyysjaksoa ja lähes 20 800 lomautusta

7:15
Uutisaamussa pohdittiin, miten syvälle talous sukeltaa koronan vuoksi.

Koronaviruskriisin aikana lomautettujen ja työttömäksi joutuneiden määrä on jatkanut kasvuaan, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) päivittäiskatsauksesta.

Yksistään keskiviikkona TE-toimistoihin ilmoitettiin yhteensä yli 6 200 uutta alkanutta työttömyysjaksoa ja jopa lähes 20 800 lomautusta.

Koronavirustilanteesta johtuvia lomautuksia arvioidaan maaliskuun puolivälin jälkeen kertyneen lähes 58 000 ja uusia työttömyysjaksoja yli 9 000.

Kaikkiaan maaliskuun puolivälin jälkeen lomautuksia on kertynyt noin 63 000 ja uusia työttömyysjaksoja 34 000. Näin ollen TEM arvioi koronalla olleen vielä suhteellisen pieni vaikutus työttömien määrään. Lomautusten määrään koronatilanteella on puolestaan ollut merkittävä vaikutus, toteaa TEMin erityisasiantuntija Erno Mähönen.

Yt-neuvotteluja käydään kaikkialla maassa, ja niiden piirissä on lähes 333 000 ihmistä. Määrä on kasvanut vuorokaudessa yli 10 000:lla, sillä vielä keskiviikkona koronaviruksen aiheuttamien yt-neuvottelujen piirissä kerrottiin olleen reilut 320 600 työntekijää.

TEM kertoo laajentaneensa lomautus- ja työttömyysseurantansa kattavuutta torstaista lähtien. Vastaisuudessa lomautus- ja työttömyysjaksoihin lasketaan kaikki ihmiset, joiden status muuttuu työttömäksi tai lomautetuksi. Heistä kaikki eivät välttämättä ole olleet töissä ennen statuksen muuttumista, vaan esimerkiksi työllistymistä edistävässä palvelussa, jonka päättymisen jälkeen status muuttuu työttömäksi.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja