Käräjäoikeus määräsi Riihi-säätiön lakkautettavaksi heti

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt tänään antamassaan päätöksessä Riihi-säätiön lakkautettavaksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen oikeusistuin lakkauttaa säätiön sitä valvovan viranomaisen vaatimuksesta. Lakkauttamista on vaatinut patentti- ja rekisterihallitus.

Kolmekymmentä vuotta toiminut Riihi-säätiö omistaa liki tuhat valtion tukemaa vuokra-asuntoa Oulussa.

Oikeus katsoi, että säätiön toiminta on ollut jatkuvasti säätiölain ja sen omien sääntöjen vastaista. Perusteluissa kuvaillaan säätiön toimintaa täysin vääristyneeksi. Säätiö on muun muassa jakanut pitkään apurahoja, joista jopa 70 prosenttia on vuosittain jaettu säätiön tarkoituksen vastaiseksi.

Lisäksi säätiö on järjestänyt esitelmätilaisuuksia, joista vain noin kahdeksan prosenttia voidaan katsoa liittyvän säätiön säännöissä määrättyyn tarkoitukseen.

Käräjäoikeus on määrännyt selvitysmiehen, joka ottaa säätiön omaisuuden huostaansa välittömästi. Päätöksestä voidaan kuitenkin vielä hakea muutosta Helsingin hovioikeudelta.

Ei häätöä vuokralaisille

Selvitysmies Lauri Ylipukin mukaan Riihi-säätiön vuokra-asukkaiden ei tarvitse olla huolissaan. Vuokralaiset eivät menetä kotejaan, vaikka isäntä vaihtuu.

- Käräjäoikeuden päätös säätiön lakkauttamisesta ei ainakaan ensi vaiheessa vaikuta asunnoissa asuvien vuokrasuhteisiin. Asukkaat jatkavat asumistaan nykyisten vuokrasopimusten mukaisesti, Ylipukki sanoo.

Ylipukki ottaa selvitysmiehenä huostaansa Riihi-säätiön omaisuuden. Selvitysmiehen tehtävänä on huolehtia säätiön velkojen maksamisesta ja omaisuuden realisoinnista. Ylipukin mielestä lähtökohta on, että asunnot pysyvät vuokrauskäytössä.

SDP:lle läheiseksi uskottu Riihi-säätiö omistaa Oulun seudulla 17 kerrostaloa, joissa on noin 750 vuokra-asuntoa. Omaisuuden arvo on kymmeniä miljoonia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat