Kansanedustaja Tynkkynen kasvoi hurjissa olosuhteissa: Köyhä äiti sai ruoka-apua seurakunnalta, täti hyppäsi parvekkeelta ja kuoli, setä menehtyi aidsiin

Vaaliväittelyssä vastakkain Riikka Purra ja Sebastian Tynkkynen 9:08
Sebastian Tynkkynen kertoi lyhyesti taustastaan myös vaalien alla Sinustako kansanedustaja -väittelyohjelmassa. Katso video!

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen (ps.) lapsuus ja nuoruus eivät sujuneet helpoimmalla mahdollisella tavalla. Yksinhuoltajaäiti kasvatti Tynkkysen ja sisarusparven, vaikka raha oli jatkuvasti tiukilla.

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustajan elämäntarina on mielenkiintoinen jo ajalta ennen alkuaan.

Tynkkysen vanhemmat tapasivat vankilassa, kun isä oli suorittamassa monivuotista tuomiotaan ja äiti vieraili laulamassa gospel-kuorossa.

Tapaamisesta alkoi kirjeenvaihto. Äiti vasemmistolaisesta ja isä suomenruotsalaisesta suvusta löivät hynttyyt yhteen. Vankilasta vapauduttuaan isä ryhtyi saarnaajaksi, ja Tynkkynen kasvoi helluntailaisseurakunnan piirissä.

Rahaa ei ollut koskaan liikaa, ja elämä koetteli etenkin, kun vanhemmat erosivat Tynkkysen ollessa ala-asteella. Vähävarainen äiti joutui Oulussa pitämään huolta viidestä sisaruksesta.

– Aika vähävarainen perhe olimme melkein aina, varsinkin kun iskä ja äiti erosivat. Kaikesta säästettiin, Tynkkynen kuvailee.

– Olisimmeko koskaan yksinhuoltaja-aikana edes käyneet lastenaterialla McDonaldsissa tai Hesburgerissa. Jos olemme, se on ollut iso juhla, Tynkkynen kertoo.

Seurakunta keräsi ruokaa ja rahat autoon

Seurakunnasta oli apua. Helluntailaiset toivat Tynkkysen perheelle jätesäkissä leipää, lihoja ja muuta ylijäämäruokaa ravintoloista.

Jouluisin Tynkkysten kotiin kiikutettiin joulukuusi, ja erään kerran seurakunnan jäsenet jopa keräsivät rahat, jotta perheelle voitaisiin ostaa auto.

– Oli yhteisö, joka piti huolta, Tynkkynen tiivistää.

– Henkisesti se oli varmasti aika rankkaa äidille. Olimme aika villejä kakaroita. Välillä se saattoi huutaa meille, että pitääkö teidät laittaa sijoitukseen, kun hän ei jaksa.

"Täti käytti huumeita ja hyppäsi parvekkeelta alas"

Vaikeudet Tynkkysen suvussa eivät ole rajoittuneet vain hänen perheeseensä.

Kansanedustajan setä oli homoseksuaali, joka jätti 1980-luvulla taakseen ahdasmieliseltä tuntuneen Kokkolan. Tukholmassa hän sai hiv-tartunnan ja kuoli aidsiin.

Tynkkynen ei ikinä tavannut setäänsä.

– Harmittaa, etten häntä ikinä tavannut. Vitsit, että olisi paljon keskusteltavaa, Tynkkynen parahtaa.

Yksi Tynkkysen tädeistä puolestaan kuoli käytettyään huumeita.

– Yksi tädeistäni käytti huumeita ja hyppäsi parvekkeelta alas, kun aineiden vaikutuksen alaisena luuli voivansa lentää, Tynkkynen kuvailee.

Lapsuus oli onnellinen

Vaikka perhe oli vähävarainen, Tynkkynen korostaa lapsuutensa olleen onnellinen.

Peruskoulu sai innokkaasta oppilaasta kopin, ja Tynkkynen kehuukin mielellään suomalaista peruskoululaitosta.

– Se tasoittaa tosi paljon eroja perheiden välillä. Jos olisin syntynyt Jenkeissä vankilakundin perheeseen, saattaisin ehkä olla huumeidenkäyttäjä kadulla, Tynkkynen miettii.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat