Kansallisoopperan Franck tyrmää luottamusmiehen väitteet

Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck tyrmää väitteen, jonka mukaan työnantaja on kieltäytynyt neuvottelemasta työtarjouksesta kieltäytyneiden tanssijoiden kanssa.

- Tämä ei pidä paikkaansa. Luottamusmies Jouka Valkama ei ole ollut yhteydessä minuun eikä ole sitä yrittänyt. Olen neuvotellut kyseisten tanssijoiden kanssa viime viikolla sähköpostitse ja myös henkilökohtaisesti keskustellut työtarjouksen sisällöstä kaksi kertaa perjantaina.

Franckin mukaan kiistan taustalla on oopperan Iloinen leski -produktio, johon kahdeksalle freelancetanssijalle tarjottiin työtä. Seitsemän heistä kieltäytyi. Franckin mukaan tanssijat toivoivat muita ehtoja poiketen työehtosopimuksesta.

Franck kertoo, että kiistakapulana oleva alle 10 euron tuntipalkka on laskettu 7 tunnin harjoituksen mukaan. Harjoituskorvaus on sama harjoitusten kestosta riippumatta. Franckin mukaan lyhyimmät harjoitukset kestävät puoli tuntia, jolloin tuntipalkaksi jää 120 euroa.

- Yhtäjaksoinen harjoitus 7 tuntia on se minimi, mutta kyseiset tanssijat itse ilmoittivat, että he ovat saaneet harjoitussuunnitelman eikä heillä ole yhtään yli 4 tunnin harjoitusta koko produktiossa. Se on siis periaatteellinen kysymys.

Franckia harmittavat puheet huonosta johtamiskulttuurista, koska kyseessä on hänen mukaansa työehtosopimuksen mukainen toiminta.

- On aika vaikea samaistua siihen ajatukseen, että jos työnantaja haluaa noudattaa työehtosopimusta, se olisi huonoa johtamista. On tärkeää noudattaa yhteisiä sääntöjä, eivätkä ne ole johdon keksimiä. Johto on sitoutunut tessiin. On kovin vaikea arvioida, mitä Valkama tarkoittaa tällä, koska hän ei ole ollut minuun yhteydessä.

Jos puhutaan johtamiskulttuurista ja -taidoista, olisi taiteellisen johtajan mukaan tärkeää muistaa myös alaistaidot.

- Alaistaidot ovat myös tärkeitä, ja niitä voisi jollain tavalla huomioida. Mielestäni sellainen tilanne, että luottamusmies ottaa jonkun ongelmakohdan esiin tiedotusvälineessä ei auta hyvän toimintakulttuurin muodostamista.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat