Kannattajat kaipaavat Lipposen kampanjointiin lisää väriä

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen uskoo, että hänen gallupkannatuksensa paranee, kunhan äänestäjät tajuavat oikeasti valitsevansa maalle uutta presidenttiä. Osa kannattajakunnasta on kuitenkin hermostumassa alle 10 prosentin kannatuslukemiin.

Lipponen kampanjoi tänään vanhassa koulukaupungissaan Kuopiossa. Torikävijät toivoivat kampanjaan lisää värikkyyttä ja ehkä vähän nuorekkuuttakin.

– Se on värjännyt nyt tuota tukkaansa, vähän sävyttäny, että nyt on ihan hyvä, Anja Pesonen tuumi.

– Vähän piristystä ja vauhtia. Mutta 20 prosenttia ihmisistä ei tiedä vielä ketä ne äänestää. Tässä saattaa tapahtua ihan mitä vaan, arveli Anja Koivistoinen.

Päivän ohjelmassa Kuopiossa ja Iisalmessa oli ainakin seitsemän mediahaastattelua. Yritystä siis on, mutta demaritkin ovat huolissaan Lipposen gallupkannatuksesta.

– Kuule en ossaa antaa neuvoja, mie olen itekkin vähän hädissään, Anna-Liisa Tapaninen totesi.

Lipposen mielestä muut ehdokkaat kurkkivat vain historian peräpeiliin, kun kansalle pitäisi antaa vastauksia tulevaisuutta varten.

– Minä olen koko ajan sitä tehnyt ja teen myös tästä eteen päin. Menen vaikka vastavirtaan, jos tarvitaan, hän sanoi.

Katso Keimo Lehtiniemen raportti Kuopiosta (Seitsemän uutiset 29.11.2011)

Lue myös:

    Uusimmat