Kanarian saari onnistui elvyttämään ainutlaatuisen vihellyskielen

Kanarialla ainutlaatuinen vihellyskieli on välttänyt vaipumisen unholaan pakollisen kouluopetuksen ansiosta.

Silbona tunnettu vihellyskieli elää enää Gomeran saarella Teneriffan länsipuolella. Viestintätapa oli katoamassa sen osaajien kuollessa vähitellen pois.

Sitten lapset määrättiin opettelemaan silboa koulussa ensimmäiseltä luokalta lähtien: puoli tuntia viikossa 14-vuotiaaksi asti.

-Lapsilla on hauskaa opetellessa. Sitä varten ei tarvitse istua luokassa vaan sitä voi opetella leikkiessä kadulla, sanoo silbon taitaja Eugenio Darias.

Darias on ollut kehittämässä opetusohjelmia vihellyskielelle. Itse hän oppi silbon lapsuudessaan, kun viestit kulkivat kodin ja peltojen välillä pojan paimentaessa vuohia.

-Kylästä oli matkaa pelloille, joten viestejä vihellettiin edes takaisin, Darias kertoo.

Silbossa on neljä konsonanttia ja kaksi vokaalia. Viesti muuttuu sen mukaan miten korkealta tai matalalta vihelletään ja millaisia taukoja vihellyksessä on. Vihellysviestin merkitys riippuu asiayhteydestä.

Vuosisatojen takainen viestikeino

Kanarian asukkaiden tiedetään viestineen toisilleen viheltämällä jo 1400-luvulla, kun lähetyssaarnaajat ja espanjalaismiehittäjät panivat alkuperäisväestön viestitavan merkille. Vähitellen espanjankieliset tulijatkin omaksuivat vihellyskielen.

Viheltäminen oli nopea viestiyhteys, sillä parhaimmillaan vihellys kantaa kolmen kilometrin päähän. 20 kilometrin pituisella saarella vihellys kulki vaivatta laaksojen poikki huipulta huipulle.

Nyt sama hoituu kännyköillä, mutta harvinaista perintöä ei haluta hukata.

EU on luvannut etsiä rahoitusta silbon säilyttämiseksi yhtenä EU-maissa käytettävistä kielistä. Kieli on myös ehdolla YK:n kulttuurijärjestön Unescon maailmanperintökohteeksi.

Dariasin mukaan vihellyskieli sopii periaatteessa muuhunkin kuin yksinkertaisiin arkisiin viesteihin. Silbo ei myöskään ole sidottu espanjan kieleen, vaan periaatetta voisi soveltaa muihinkin kieliin.

-Kiinaakin voi viheltää silboksi -- Miguel de Cervantesin 700-sivuisen romaanin Don Quijote voisi lukea ääneen silboksi, Darias maalailee.

(MTV3 - STT - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat