Kanadan GP:n lehdistötilaisuudessa paikalla voittaja Robert Kubica (RK), toiseksi sijoittunut Nick Heidfeld (NH) sekä kolmanneksi ajanut David Coulthard (DC).
Kysymys, Robert, varmaankin tiedät, mitä Räikköselle ja Hamiltonille tapahtui varikkosuoralla?
RK: Kaikki tulivat varikolle samalla kierroksella turva-autotilanteessa. Varikon ulosmenossa oli vielä punainen valo, samalla tavalla kuin viime vuonna. Pysähdyimme Kimin kanssa rinnakkain ja minä kuulin ison kolarin äänen ja näin Kimin auton liikkuvan. Tajusin sen olevan Lewis. Sitten keskityin odottamaan vihreää valoa ja onnistuin lähtemään hyvin liikkeelle. Juutuin hitaampien autojen perään enkä pystynyt ohittamaan. Kun viimeinen auto, se taisi olla Glock, meni edestäni ensimmäiseen varikkokäyntiinsä, oli minulla 8 kierrosta aikaa lisätä johtoani 16-17 sekunnilla, jotta pystyisin palaamaan omalta varikkokäynniltäni radalle Heidfeldin edelle. Ajoin 7 aika-ajotyylistä kierrosta. Minulla ei ole koskaan ennen ollut niin vaikeaa. Puristin todella kovaa. Tiesin, että eroa on oltava 21 sekuntia ja onnistuin tekemään 24 sekunnin johdon. Kisa oli mahtava.
Kysymys, Robert, minkälainen oli radan kunto ja miten säilytit kärsivällisyytesi ruuhkassa ajaessasi?
RK: Ei se helppoa ollut. Turva-autotilanteet ovat aina kaoottisia. Minulla kävi siinä huono tuuri, sillä olin menossa varikolle, joka oli vielä auki, mutta kolme sekuntia ennen kuin menin varikolle, keltaiset valot alkoivat vilkkua varikonportilla, enkä voinutkaan mennä varikolle. Minulla oli vaikeuksia hitaampien autojen takana, kun Alonso yritti ohittaa minua. Kuljettajat taistelivat edessäni ja menetin sen takia aikaa. Lopulta onnistuin kuitenkin tekemään riittävästi eroa. Viimeiset kierrokset olivat todella vaikeita. En puristanut kovaa ja talli kehotti minua pysymään rauhallisena. Heti jos ajauduin ulos ajolinjalta, oli asvatti rikki ja hiekkaa radalla.
