Kamerat valvomaan teiden roskaamista

Kameravalvontakokeilu on pilottihanke, jonka jälkeen päätetään, laajennetaanko teknistä valvontaa myös muille levähdyspaikoille.

Tielaitos on tänään asennuttanut ensimmäiset kamerat valvomaan levähdyspaikkojen roskaamista Kotkan ja Vaalimaan väliselle valtatielle.

Kameroiden avulla yritetään saada kiinni ne tienkäyttäjät, jotka tuovat levähdyspaikkojen jätesäiliöihin kotitalousjätteensä.

- Eli suurin osa tästä on ihan normaalia kotitalousjätettä eli noin puolet jätemäärästä ja sitten on myös erilaista ongelmajätettä, kuten auton akkuja, jääkaappeja ja jäteöljyä, tieinsinööri Jaakko Myllylä Kaakkois-Suomen tiepiiriltä kertoo.

Valvontakameroiden asennus käynnistyi tänään Petäjäsuon levähdyspaikalla Kotkassa. Kamerat asennetaan myös Kattilaisiin ja Summan levähdyspaikalle.

- Esimerkiksi täällä Kotkan urakka-alueella vuositasolla 120-140 tonnia, josta aiheutuu 250 - 300 000 euron ylimääräiset kustannukset, Myllylä listaa.

Järjestelmän kehittäjä uskoo, että jo pelkkä kameroiden olemassaolo tehoaa roskaamisvimmaan.

- Sellaisia kokemuksia on aiemmista vastaavista kokeiluista kameravalvonnan osalta, että jätteiden määrä on vähentynyt, että levähdysalueillahan tämä on ensimmäinen laatuaan Suomessa, suunnittelijakonsultti Liisa Sierla Sito Oy:stä kertoo.

Roskiksia valvova silmä on teknisesti pettämätön.

- Kuva on kyllä niin tarkkaa, että siitä pystyy ihan jokaisen yksityiskohdan erottelemaan, että sitten tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin riippuen teon vakavuudesta, että tähän sovelletaan joko jätelakia tai rikoslakia, Sierla kertoo.

Kiinni jäämisen riski koskee myös venäläismatkaajia.

- Venäläiset ehkä aiheuttavat lähinnä ongelmaa tuolla lähempänä rajaa eli siellä on tätä pakkausjätettä jonkun verran enemmän kuin täällä muilla levähdysalueilla, Sierla arvioi.

E 18:n kameravalvontaa seurataan ensi vuoden loppuun, jolloin päätetään, laajennetaanko teknistä valvontaa myös muille levähdyspaikoille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat