Kalliomäki: Hallitus harjoittaa poltetun maan politiikkaa

Kansanedustaja ja entinen valtiovarainministeri Antti Kalliomäki syyttää hallitusta poltetun maan politiikasta.

Kalliomäen mukaan talouskriisin keskellä noudatettu poltetun maan taktiikka vie pohjoismaisen mallin perikatoon: yhteiset palvelut katoavat kuntatalouden kaaokseen, koulutuksen ja sosiaaliturvan rahoituspohja murenee. Tupottomat työmarkkinat ennakoivat raskasta syksyä.

- Kun talouden ja työllisyyden syöksykierre joskus oikenee, on maa ajettu pitkäkestoiseen velkaongelmaan, suurtyöttömyyteen ja hitaan kasvun aikaan, hän varoittaa.

Kalliomäen mielestä raskauttavin todiste sanojen ja tekojen ristiriidasta kulminoituu talouspolitiikan leväperäiseen hoitoon.

- Kuilu valtion tulojen ja menojen välillä kasvaa tuhoisiin mittoihin, kun veropolitiikan väistämätöntä remonttia siirretään hamaan tulevaisuuteen seuraavan hallituksen niskoille. Tänä vuonna tuloveron tuotto romahtaa yli 1,6 miljardia euroa, arvonlisäveron n. 600 miljoonaa euroa, autoveron 250 miljoonaa euroa ja listaa voisi jatkaa.

- Elvytyksen nimiin pannut, ennen kriisiä päätetyt, veronkevennykset eivät elvytä, vaan murentavat talouden rahoituspohjaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat