Kaksi ihmistä kuollut Dennis-myrskyn takia Britanniassa – myrskytuhoja torjutaan nyt armeijan voimin
Kaksi ihmistä on kuollut Britanniassa talvimyrsky Denniksen seurauksena, kertovat brittimediat. Toinen löytyi merestä Kentin rannikon ulkopuolella, toinen putosi öljytankkerilta lähellä Margatea.
Armeija on lähettänyt sotilaita apuun torjumaan myrskyn tuhoja, kertoo maan yleisradioyhtiö BBC.
Britannian puolustusministeriön mukaan 75 sotilasta on lähetetty Pohjois-Englannin Länsi-Yorkshireen rakentamaan tulvaesteitä ja korjaamaan suojia. Myös 70 reserviläistä tulee auttamaan paikoissa, joissa tarvitaan apua.
Monille paikkakunnille annettiin eilen tulvavaroituksia ja lähes koko maahan on annettu säävaroituksia. Paikalliset meteorologit arvioivat, että lauantaina osissa maata saattoi kerralla sataa kuukauden sademäärän verran vettä.
Useilta Britannian lentokentillä on peruttu kymmeniä lentoja lauantaina ja sunnuntaina. Joukossa ei ollut Finavian listauksen mukaan Helsinkiin saapuvia lentoja.
Britannian yli pyyhkäisi noin viikko sitten Ciara-myrsky, jonka brittilehdistö nimesi vuosisadan myrskyksi. Viranomaisten mukaan tämän viikonlopun tulvat saattavat olla pahempia kuin Ciaran aiheuttamat. Sateiden kyllästämä maa ei pysty imemään lisää vettä.
Ruotsissa saattaa paikoin sataa enemmän vettä kuin koko helmikuussa yleensä
Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan Dennis on rantautunut myös Ruotsin länsirannikolle tuoden mukanaan sateita ja yltyviä tuulia. Paikoin luvassa saattaa olla koko helmikuun sademäärän verran vettä. Yleensä länsirannikolla tulee helmikuussa vettä 30–40 millimetriä, mutta nyt paikoin saattaa sataa jopa 50 millimetriä.
Länsirannikolla toimivat sähköyhtiöt Vattenfall ja Ellevio varautuvat katkoksiin ja raivaamaan kaatuneita puita johtojen päältä.
Göteborgin alueella junaliikenne on paikoin poikki. Kulkuyhteyksien odotetaan palaavan normaaleiksi maanantaina.
Myrsky on kaatanut puita ainakin Göteborgin alueella. Tuulien ei kuitenkaan odoteta olevan yhtä kovia kuin viime viikolla.
Maan ilmatieteen laitos varoitti aikaisemmin, että rajut sateet ja tuulet voivat nostaa tulvia ja myrskyvuoksia maan eteläosassa.
Uusimmat
-
11:18
Tavarataloketju Kärkkäisen toimitusjohtaja vaihtuu
-
11:17
"Poikkeuksellinen" superlupaus kirjoittamassa historiaa 14-vuotiaana – kulisseissa sovittu jo miljoonasiirrosta Valioliigan jättiin
-
11:15
Yleisön buuaukset Israelin euroviisuesitykselle eivät juuri kuuluneet televisiossa – näin Ruotsin yleisradio kommentoi
-
11:07
Tanskasta löytyi hai pyörätieltä – taas
-
11:01
Halpaa olutta ja saunamaiset olosuhteet – tätä Leijonat-fanit voivat odottaa Prahassa
-
10:59
MTV seuraa: Olosuhde yllätti MM-rallitähdet – Kalle Rovanperä maksoi rengasvalinnastaan
-
10:58
Protestiliikkeestä radikaaliin oikeistoon: Vaihdos Soinista Halla-ahoon näkyy edelleen perussuomalaisten äänestäjissä
-
10:39
Osaatko kuoria ja pilkkoa ananaksen? Kätevällä taktiikalla onnistut!
-
10:26
Roope Hintz nousi harvalukuiseen kerhoon – myönsi tuskastumisen: "Mennyttä ei voi hallita”"
-
10:14
MTV Malmössä: Kritisoitu Israel Euroviisujen finaaliin, näin ilta sujui areenalla: "Ehkä pientä häiriköintiä oli"
-
10:05
Mies syytettynä kihlatun kidutusmurhasta: Kemiallisia palovammoja ja kuristamista
-
10:05
Kommentti: Läskiviha ei paranna lihavuutta
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
Perheenäiti poltettiin elävältä Vantaalla – ex-puolisoa syytetään kunniamurhasta
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
Lataa lisää