Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Kangasalla – toinen kuljettaja loukkaantui vakavasti

Kaksi henkilöautoa ajoi nokkakolarin Kangasalla Pirkanmaalla perjantai-iltapäivällä, kertoo pelastuslaitos.

Päivystävän palomestarin Pasi Saaren mukaan yhden henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti ja toisen lievästi. Molemmat kuljetettiin sairaalaan. Kummassakin autossa oli Saaren mukaan vain kuljettaja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta ennen puoli kahta. Onnettomuus tapahtui tiellä 325 Kangasalan ja Kuhmoisen välillä, noin kolme kilometriä Pelisalmelta Kuhmoisen suuntaan.

Poliisi ja tutkijalautakunta selvittävät onnettomuuden syytä. Saaren mukaan onnettomuus tapahtui suoralla tieosuudella.

– Tilannepaikalla ei tullut heti selittävää tekijää esille, hän sanoo.

Kolarin takia tie oli suljettu liikenteeltä noin kahden tunnin ajan.

Lue myös:

    Uusimmat