Venäjä 2002. Ohjaus ja käsikirjoitus: Aleksandr Rogozhkin. Kuvaus: Andrei Zhegalov. Leikkaus: Julia Rumjantseva. Lavastus: Vladimir Svetozarov. Musiikki: Dmitri Pavlov. Tuotanto: Sergei Seljanov. Pääosissa: Ville Haapasalo, Anni-Kristiina Juuso, Viktor Bychkov. Kesto: 105 min.
Maailman elokuvafestareilla hyvin menestynyt venäläisleffa Käki tulee vihdoin myös Suomeen. Sodan viimeisiin päiviin sijoittuva kertomus kietoo kiehtovasti yhteen kolmen toisille vieraan ihmisen kohtalot - eikä myöskään sorru liikaa slaavilaiseen melankoliaan, vaan tarinan saumoista pilkottaa myös elämänmakuinen huumori.
Veikko (Haapasalo) esittää suomalaisotilasta, joka tarinan alussa pultataan kettingillä kiinni kallioon, käteen annetaan kiikarikivääri - ja vielä mies puetaan saksalaiseen SS-univormuun, joihin venäläiset mielellään tekivät luodinreikiä, oli mies sisällä antautunut tai ei. Ivan (Bychkov) puolestaan on venäläissotilas, josta on tullut poliittinen vanki. Kohtalo johdattaa molemmat miehet sotaleskeksi jääneen saamelaisnaisen Annin (Juuso) kotikonnuille kirkasvetisen järven rannalle kaukana kairassa. Alkaa mielenkiintoinen yhteiselo kolmen kielen, kulttuurien ja ennakkoluulojen maailmassa.
Ohjaaja Aleksandr Rogozhkin ei ole onnekseen omaksunut Amerikan tovereiden kuvakerrontaa, jossa kolmen sekunnin otos on jo liian pitkä. Verkkainen kuvien verkko vie henkilövetoista tarinaa mukavasti eteenpäin. Rogozhkin myöskään eksy neuvostoperinteen pahimpien taidepläjäysten laduille, vaan täplittää sinänsä hyvän perusdraaman sisältämää tarinaansa terävällä, kulttuurieroista ja läpipääsemättömästä kielimuurista kumpuavalla huumorilla. Toisaalta kukaan leffan henkilöistä ei lähesty viestintää kovinkaan kielikurssimaisella asenteella, niin paatoksella kaikki omaa kieltään solkkaavat - kuunteleminen jää vähemmälle.
Käki tuo mieleen myös parin vuoden takaisen Balkanin sekavalle rintamalle sijoitetun Ei kenenkään maan, i lähestyy kuitenkin aihettaan enemmänkin humanismin kautta - taas kun jäi koskettavuudessaankin enemmän kannanoton maku.