Kajaanilta palkinto Heikkiselle: Pistämme vähän paremmaksi kuin Jyväskylä

Kajaanissa riemuitaan Vantaan ja Jyväskylän ohella Matti Heikkisen kultamitalista. Vaikka Heikkinen asuu Jyväskylässä ja harjoittelee Vantaalla, ovat hänen juurensa syvällä Kainuussa. Kaupungin päättäjät ovatkin jo ehtineet hieman miettiä, miten Heikkisen kotikaupunki aikoo huippuhiihtäjää palkita. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen kertoo MTV3:n uutisille, että tieto voitosta saatiin eilen iltapäivällä - keskelle hallituksen kokousta.

- Meillä oli todella kiireinen ja intensiivinen kokous, jossa pohdittiin uutta vesiliikuntakeskusta. Sitten saimme tiedon, että Heikkinen on voittanut kultaa perinteisen tavan 15 kilometrin hiihdossa Oslon MM-kisoissa. Kylläpä sitten tulikin muuta mietittävää.

- Totta kai haluamme muistaa Heikkistä mahdollisimman komeasti, olemme hänestä tavattoman ylpeitä. Täältähän se hiihtotaito on hankittu, Tolonen hehkuttaa.

Sitä ei ole kuitenkaan vielä ehditty päättää, miten Heikkistä muistetaan. Kaupunginjohtaja Tolosen mukaan perinteinen omakotitontti on ongelmallinen, koska siitä saattaa helposti tulla riesa saajalleen mm. verotuksellisesti. Kajaani on toki aiemmin lahjoittanut menestyneille urheilijoille tontteja.

- Lahden suurmäessä kultaa napannut Tapio Räisänen sai meiltä tontin samoin kuin aikanaan Pirjo Muranenkin.

- Kesämökkitontteja kaupungilla ei juuri ole omassa omistuksessa ja myyntiin tulevat tontit taitavat mennä kaupaksi saman tien, Tolonen pohtii.

Rahaa ja jotain muutakin

Vaikka raha tuleekin ensimmäisenä kaupunginjohtajan mieleen mahdollisena palkintona, on mietinnän alla muitakin vaihtoehtoja.

- Kajaaniin on valmistumassa uusi uimahalli. Senhän voisi ristiä vaikkapa Heikkisen halliksi. Voidaan myös nimetä Matin mukaan jokin kaupungin aukio tai urheilupaikka, Tolonen pohdiskelee.

- Siinä on sekin hyvä puoli, että Matti Heikkinen on hyvin tyypillinen kainuulainen nimi. Täällä on kymmeniä mattiheikkisiä.

Mutta millaista summaa Kajaani on kaavaillut Heikkiselle rahapalkinnoksi? Jyväskylä ilmoitti jo eilen, että kaupunki lahjoittaa urheilijalleen 5 000 euroa.

- Kyllä me varmaan pikkasen paremmaksi pannaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat