Kaikkonen: Koko hemmetin härdelli tuli täysin puun takaa

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) puolustautui tänään Helsingin käräjäoikeudessa häntä vastaan nostettuihin rikossyytteisiin.

Kuuleminen perustui Kaikkosen vapaaehtoisuuteen, eikä hänellä ollut samanlaista totuusvelvoitetta kuin rikosjutun todistajilla.

Kaikkosta syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä keskustataustaisen Nuorisosäätiön hallituksessa 2000-luvulla. Säätiöstä syydettiin vuosien varrella poliittista tukea keskustaa lähellä oleville ehdokkaille, muun muassa Kaikkoselle itselleen.

Kaikkosen mukaan mikään ei viitannut siihen, että pitkään säätiössä jatkunut menettely jakaa säätiötä lähellä oleville tahoille vaalitukea olisi ollut lainvastainen. Summakin oli säätiön budjetista vain murto-osa.

– Ei ollut mitään, että mikään kello olisi kilahtanut tai mikään oksa rahahtanut. Mikään ei sanonut, että tässä mahdollisesti rikotaan lakia.

Kaikkonen totesi, että olisi toiminut toisin, jos hän olisi tiennyt, mikä kohu vaalitukien jakamisesta aikanaan nousee.

– Tässä mielessä tämä koko hemmetin härdelli on tullut täysin puun takaa, Kaikkonen puuskahti asianajajansa Matti Nurmelan kysymykseen.

Kaikkonen vakuutti olleensa aidosti kiinnostunut säätiön toiminnasta ja osallistuneensa päätöksentekoon erittäin aktiivisesti puheenjohtajavuosiensa aikana 2000-luvulla.

– Vaimo tuossa aamulla sanoi, että sitä aikaa meni vähän turhankin paljon Nuorisosäätiön palavereissa.

Syyttäjän tiukka tentti

Kaikkoselle vaaditaan jutussa ehdollista vankeutta. Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen tenttasi Kaikkosta muun muassa siitä, miten tarkkaan hallituksessa päätettiin tuen jakamisesta.

Selkeää tukilinjauspäätöstä hallituksessa ei Kaikkosen aikana hänen mukaansa tehty, vaan tuki perustui aiemmin säätiön historiassa tehtyyn linjaukseen.

– Hallituksessa keskityttiin isoihin asioihin. Eli ei siihen 0,05 prosenttiin, vaan 99,95 prosenttiin [liikevaihdosta]. Minun mielestäni tässä ammutaan nyt tykillä perhosta, Kaikkonen tokaisi syyttäjälle.

– Kysyisin nyt tästä tykillä ampumisesta. Tiesivätkö hallituksen jäsenet tästä linjauksesta? syyttäjä kysyi.

– En osaa sanoa. Minun mielestäni ainakin osa on ollut tietoisia, mutta en voi sanoa, että kaikki ovat olleet.

Kuulemiseen on alustavasti varattu koko maanantaipäivä. Kuuleminen jatkuu yhä käräjäoikeudessa.

Katso Päivi Hannulan juttu (Seitsemän uutiset 24.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat