Kahta miestä ammuttiin jalkaan kirkon edustalla Helsingin Kontulassa – tämä kaikki tapauksesta tiedetään nyt

Poliisi toivoo havaintoja Helsingin Kontulassa viime maanantaina tapahtuneesta ampumisesta. 

Noin 40-vuotiaan miehen epäillään ampuneen kahta noin 30-vuotiasta miestä jalkaan. Häntä epäillään kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisitehtävä sai alkunsa, kun hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia maanantai-iltana autoja hakkaavasta miehestä Koskenhaantiellä. Partion lähdettyä selvittämään asiaa se löysi Kontulan Mikaelinkirkon lähistöltä loukkaantuneen miehen, joka kertoi itseään ammutun jalkaan. Lähistöltä tavattiin myös toinen jalkaan ammuttu. Miehet olivat haluttomia selvittämään tapahtunutta virkavallalle tarkemmin.

Poliisi kertoi kuitenkin selvittäneensä nopeasti epäillyn henkilöllisyyden. Hänet tavoitettiin ja otettiin kiinni keskiviikkona.

Välienselvittely kärjistyi väkivallaksi

Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo MTV Uutisille, että poliisi on puhutuksin ja kuulusteluin saanut ”vähän selkoa” tapahtumista. Kyseessä tiedetään olleen jonkinlainen välienselvittely.

– On vielä jäänyt vähän epäselväksi, mikä se perimmäinen syy on ollut. Selkeä välienselvittely ja kohtaaminen, joka on eskaloitunut siihen, että toinen osapuoli ampui kahta henkilöä ampuma-aseella, poliisi kertoo.

Poliisi toivoo yhä vihjeitä ja havaintoja

Poliisi toivoo kuitenkin ulkopuolisten kuvauksia tapahtumista asianosaisten kertomusten täydennykseksi.

– Toistaiseksi ei olla saatu mitään lisävihjeitä, poliisista kerrotaan.

Poliisi on pyytänyt silminnäkijätietoja tai vihjeitä muuten tapauksesta tietäviltä osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 050 562 7405.

Lue myös:

    Uusimmat