Kadonneet ovat rasvanahkaiset duunarit ja tunteen palo

Suomen Kommunistisen Puolueen Taisto Sinisalo pitämässä vappupuhetta Senaatintorilla vuonna 1973.
Suomen Kommunistisen Puolueen Taisto Sinisalo pitämässä vappupuhetta Senaatintorilla vuonna 1973. Lehtikuva

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu (Päivitetty )

    Asiantuntijan mukaan vappupuheiden yhteiskunnallinen merkitys on vähentynyt. Poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta arvioi, että puheiden sanoma on muuttunut ja laimentunut vuosien varrella.

    – Puheissa ei enää ole sellaista aatteellista ja ideologista paloa, ei sellaista suurta uhoa kuin ennen vanhaan.

    Soikkasen mukaan suomalainen yhteiskunta on saavuttanut pisteen, jossa on siirrytty asioiden vaatimisesta niiden säilyttämiseen.

    – Ennen työväestön vappupuheissa esitettiin suuria ajatuksia, jyrkkiä vaatimuksia ja muutoksia. Marssijoiden jonot olivat pitkiä ja ne korostivat puhujan uhoa. Nykyisin esillä on hyvinvointivaltion säilyttäminen ja vanhoista etuuksista kiinnipitäminen.

    Professori näkee, että myös työväestön käsite on hämärtynyt ja laajentunut.

    – Nykyäänhän myös porvarilliset puolueet kokoomus etunenässä ovat tunkemassa samoille apajille ja saman tunnuksen eli työväestön alle, Soikkanen toteaa.

    – Sellaisen rasvanahkaisen työläisen rooli on niin pieni enää. Jos ajatellaan 20- ja 30-luvun työväestöä, niin ne eivät hyväksyisi työläisiksi monia sellaisia, jotka katsovat olevansa nykyisin työväkeä.

    Aikoinaan vappupuheissa on esitetty merkittäviä työaikaan, lomiin ja eläkkeisiin liittyviä vaatimuksia. Myös rauhanaatteella on ollut niissä suuri rooli.

    (MTV3)

    Lue lisää aiheesta:
    Kotimaa

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •