Ohjaus: Ronny Yu. Käsikirjoitus: Stel Pavlou. Kuvaus: Hang-Sang Poon. Leikkaus: David Wu. Lavastus: Alan MacDonald. Musiikki: Headrillaz. Tuotanto: Jonathan Debin, Andras Hamori, Malcolm Kohll, Seaton McLean, David Pupkewitz. Pääosissa: Samuel L. Jackson, Robert Carlyle, Emily Mortimer, Rhys Ifans. Kesto: 93 min.
Madonnan miehenäkin tunnettu ohjaaja Guy Ritchie on ammatillisesti tehnyt itsensä kuuluisaksi brittiläisen rikoselokuvan uudistajana. Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998) ja sen seuraaja Snatch (2000) yhdistivät loistavasti kynäillyt tarinat roisiin meininkiin ja pikkurikollisten vaihteleviin kohtaloihin. Snatchiin sotkettiin myös atlantintakaista vaikutusta roistojen lennellessä rapakon yli pitkin ja poikin pieleen menevien afääriensä perässä.
Kaikkea hyvää pitää tietenkin matkia, joten hongkongilaisohjaaja Ronny Yu on ottanut tehdäkseen ensikertalaiskirjoittaja Stel Pavloun värkkäämän Liverpooliin sijoittuvan rikossekoilun Kaava 51. Kaikki ainekset on jutussa kohdallaan, mutta silti kokonaisuus tökkii. Ei tullut takkia tuli rukkaset. Vauhtia, rutattuja nenäluita ja roisia puheenpartta riittää, mutta vaikkapa Snatchissa nähdyistä briljanteista tarinankäänteistä ei ole hajuakaan.
Henkilöt on kyllä Kaava 51:ssäkin vedetty niin marginaaliin kuin mahdollista. Samuel L. Jackson esittää huumekemisti Elmo MacElroyta, joka pettää pomonsa The Lizardin (Meat Loaf), saa peräänsä palkkatappajanaikkosen Dawnin (Mortimer), jonka entinen heila on puolestaan liverpoolilaisen huumepomon palkollinen, futisfanaatikko Felix (Carlyle). Felix on Beatlesin syntysijoilla vastassa Elmoa, joka valssaa paikalle tekemään diiliä keksimästään superhuumeesta kiltti päällään ja golfmailat kainalossa. Kulttuurit kohtaavat ja petturit pettävät toisiaan, pyssyjä vedellään housuista.
Ronny Yu osaa vääntää koreografisia ampumispaletteja, mutta paljon katutason sivistyssanoja lätäkön molemminpuolisina versioina villjelevää dialogia ohjaaja ei oikein saa skulaamaan. Jackson on oma cooli itsensä muttta törmäys jälleen kerran lähes psykoottista kävelevää ruutitynnyriä esittävän Carlylen kanssa olisi kaivannut vähän enemmän nyansseja. Nyt homma suihkii erittäin suksittuja latuja.
Ritchien miehisistä leffoista poiketen Kaava 51:n käsikseen on siis kirjoitettu naishahmo. Tappajatar Dawn ei kuitenkaan Emily Mortimerin sinällään hyvin esittämänä nouse kunnolla esille. Kaikki on toisaalta liian harmitonta, toisaalta sitten tapahtumat yltyvät överiksi vedettyyn mustaan komiikkaan.
Toimintaelokuvan ystäville Kaava 51 varmasti täyttää paikkansa ainakin toimintansa puolesta. Sisällyksekästä sanailua tai edes hyviä vitsejä siitä saa etsiä kuin ManUn kannattajia Anfield Roadilta.
Teksti: Jari Rantala
Kuva: CTS Egmont