Ranska 2006. Ohjaus: Eric Barbier. Käsikirjoitus: Eric Barbier ja Tran-Minh Nam, Ted Lewisin romaanin pohjalta. Tuotanto: Olivier Delbosc, Eric Jehelmann. Kuvaus: Jérôme Robert. Leikkaus: Véronique Lange. Pääosissa: Yvan Attal, Clovis Cornillac, Pierre Richard, Simon Abkarian, Minna Haapkylä, Olga Kurylenko, Gérald Laroche. Kesto: 119 min.
Ranskalaisessa trillerissä on havaittavissa uusi aalto, josta ilahduttavina esimerkkeinä mainittakoon Purppuravirrat (2000) ja Vallan piiri (2004). Nyt ohjaajana kokematon Eric Barbier on kantanut kortensa kekoon toimintaa ja psykologista jännitystä yhdistelevällä paketilla Käärmeen merkki, joka perustuu Ted Lewisin romaaniin ja joka kotimaassaan on saavuttanut hämmentävää suosiota. Osia pitkähkössä leffassa on kuitenkin enemmän kuin epätasaiseen kokonaisuuteen mahtuu, ja tummia film noir -perinteitä noudatetaan vaihtelevalla menestyksellä.
Suomalaisyleisölle Barbierin elokuvasta tekee kiinnostavan Ranskassa uraa luovan Minna Haapkylän (FC Venus, Charlie sanoo) mukana olo. Saksalaista vaimoa esittävä näyttelijätär hoitaa roolinsa kunnialla, vaikkakin kovin vaatimattomasta osasta on kyse: periranskalaiseen tyyliin äijät toimivat ja naisen tehtävä on olla joko katkerana kalkattava akka tai hyväksikäytetty prostituoitu. Jälkimmäistä, miehisen pelin nappulaksi joutuvaa mallia, esittää Olga Kurylenko.
Vincent Mandel (Yvan Attal) on menestyvä muotikuvaaja, jonka vaurasta arkea varjostavat kitkerä avioero, uhkaava huoltajuuskiista sekä paratiisiin luikerteleva käärme, menneisyydestä ilmaantuva karski kiristäjä Plender (Clovis Cornillac). Kohta miehen elämä on yhtä petosta, kidnappausta, murhaa ja takaa-ajoa, kun hänet lavastetaan syylliseksi vaikka mihin. Jännitys tiivistyy taas kerran lauetakseen, sameita suvantoja ja epäloogisuuksia piisaa liian kanssa.
Tematiikaltaan elokuva tuo mieleen takavuosien ranskalaisdraamat Valhe (2002) ja Kätketty (2005), joissa niissäkin miespäähenkilön salainen ja torjuttu menneisyys alkaa kummitella kohtalokkain seurauksin. Toisaalta pelottavasti tatuoidun Plenderin hahmo muistuttaa Cape Fear -klassikon Max Cadya, miltei yliluonnollisin voimin varustettua kostaja-rikollista, joka tekee porvarillisen perheen elämästä helvetin. Valitettavasti Barbierin teos ei yllä edellä mainittujen elokuvien tasolle: se sortuu yltiömiehiseen pullisteluun ja toiminnalla mässäilyyn, eikä juonenkuljetuksen uskottavuudesta juuri pidetä lukua. Henkilöhahmot jäävät karikatyyreiksi, ja sekä yhteiskunnallinen että psykologinen taso perin haaleiksi.
Pätevä näyttelijäntyö ja hetkittäin päätään nostava persoonallisuus tekevät Käärmeen merkistä kuitenkin kehnoa ehomman kesärankistelun.
Teksti: Tuuve Aro