Kaapelitelevisio analogisena kevääseen asti

Analoginen jatkoaika varmistuu kuitenkin lopullisesti vasta elokuun alussa, jos kaapelikotien digipeitto on tuolloin alle 85 prosenttia. Jatko näyttää kuitenkin todennäköiseltä.

Tv:n peruskanavat näkyvät kaapeliverkossa analogisina helmikuun loppuun asti. Kaapelitelevisioliitto kertoo, että näihin kanaviin kuuluvat TV1, TV2, MTV3 ja Nelonen. Kaksikielisillä alueilla ja suurimmissa kaupungeissa näkyy myös FST5.

Ylen muita digikanavia Teemaa ja Extraa voi edelleenkin katsoa vain digisovittimilla. Tarkat tiedot omalla paikkakunnalla näkyvistä analogisista kanavista saa paikallisesta kaapeliyhtiöstä.

Kaikkien viiden Ylen digikanavan muuntaminen olisi vaatinut kaapeliyhtiöiltä liian suuria investointeja, toteaa Kaapelitelevisioliiton toimitusjohtaja Jyrki Ojala. Verkoissa tarvitaan tilaa myös uusien, digitaalisten palveluiden kehittämiseen, joten useiden kanavien jakaminen vanhalla tekniikalla ei ole mahdollista.

Digi-tv-signaali muunnetaan analogiseksi kaapeliyhtiöissä. Kaapeliverkkoon liitettyjen kotien ja taloyhtiöiden ei tarvitse hankkia erillistä keskusdigiboksia kanavien muuntamista varten.

Jatkoaika varmistuu elokuun alussa

Puolen vuoden analoginen jatkoaika varmistuu lopullisesti elokuun alussa, jos Suomen kaapelikotien digipeitto on tuolloin alle 85 prosenttia. Jatko näyttää todennäköiseltä.

Analogisen television kanavavalikoima on kuitenkin suppea verrattuna digitarjontaan. Ilman digisovitinta eivät toimi myöskään uudet tv-palvelut, kuten sähköinen ohjelmaopas, kuulovammais- ja äänitekstitys sekä tekstityksen tai selostuksen kielivalinnat. Maksu-tv-kanavien katseluun tarvitaan niin ikään digisovitin.

Suomi siirtyy digi-tv-lähetyksiin 31. elokuuta. Yle ja kaapeliyhtiöt sopivat digisignaalin rinnalla lähetettävistä analogisista kanavista sen jälkeen, kun Ylen hallintoneuvosto oli antanut suostumuksen kanaviensa analogiselle jatkoajalle. MTV3 ja Nelonen lupasivat kanavansa jakoon jo ennen Yleä.

Televisiota katsotaan kaapelin kautta jo lähes 1,3 miljoonassa taloudessa, mikä on yli puolet kaikista Suomen tv-talouksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat