Tuntemattomuudesta Suomen mestarivalmentajaksi ampaisseen Jyrki Ahon kehonkielestä näki Lahden jäähallissa, että joukkueen etu ajaa hänen arvojärjestyksessään ensimmäiseksi.
JYPin pelaajat tuputtivat mestaruussymbolia Kanada-maljaa kilpaa Aholle, mutta tämä yritti liukastella alta pois. Toki valokuvaajat saivat lopulta yhytettyä Ahon mestaruuskannun kanssa.
Mestaruus on kesken alkukauden JYPin peräsimeen tulleelle ja paljon epäilyjä osakseen saanelle Aholle iso juttu. Hän näkee taustalla isomman kuvion.
- Mestaruus on mielettömän hieno juttu. Isoimmat kiksit saan kuitenkin, kun ajattelen koko joukkuetta, Aho sanoi.
Aho, 37, otti päävalmentajuuden viime syyskuussa, kun vuoden 2009 mestaruusluotsi Risto Dufva sai tarpeekseen kahden pelatun ottelun jälkeen.
JYPin kurssi ei kääntynyt nousuun heti. Peli takkuili, vaativat kannattajat Keski-Suomessa kävivät kärsimättömiksi.
- Kaikki tuli päälle hirveän nopeasti. Oli kova vilske, Aho muisteli.
Tarvittiin JYPin rakas vihollinen, viime kauden Suomen mestari HIFK sytyttäjäksi.
- Meiltä puuttui yhä suora kolmen pisteen voitto varsinaisella peliajalla. Sitten voitimme Helsingissä HIFK:n 5-2.
