JYP-konkari ymmärtää seuran tarpeen uudistua, nuorten pelaajien on astuttava esiin – "Se on lähtökohta"

Jani Tuppurainen tarkensi JYPn kapteeniston vaihtumisen taustoja:"Jossain vaiheessa vanhemmat lopettaa ja täytyy sisäänajaa nuorempia pelaajia" 1:14
Videolla Jani Tuppuraisen mietteitä JYPin uusista tuulista.

JYPin konkarihyökkääjä Jani Tuppurainen on yksi tämän kauden SM-liigan vanhimmista pelaajista. Kokenut Tuppurainen on seurannut läheltä JYPin tuoretta uudelleenrakennusta.

Vielä toissa kaudella Tuppurainen juhli JYPin paidassa CHL:n mestaruutta. Kausi SM-liigassa tyssäsi kuitenkin tuolloin lyhyeen, eikä viime kausikaan sujunut kaksi kertaa Suomen mestaruutta juhlineelta joukkueelta ruusuisesti.

Tällä kaudella Jyväskylässä puhaltavat uudet tuulet. Päävalmentajaksi palkattiin kokenut Pekka Tirkkonen. Myös kokenutta joukkuetta on alettu hiljalleen nuorentaa. 39-vuotiaan Tuppuraisen lisäksi joukkuetta tähdittävät yhä yli 35-vuotiaat konkaripelaajat Mikko Mäenpää, Mikko Kalteva, Ossi Louhivaara, Juha-Pekka Hytönen ja Jarkko Immonen, joiden urat lähestyvät vääjäämättä päätöspistettään lähivuosina. Tuppurainen ymmärtääkin hyvin seuran tarpeen uudistua.

– Jossakin vaiheessa kokeneempi kaarti lopettelee jääkiekkouraa, ja sieltä pitää ajaa sisään nuorempia vastuunkantajia. Varmasti se on seuran lähtökohta tässä tilanteessa. Se on ihan ymmärrettävää, Tuppurainen summaa MTV Urheilulle.

Konkareiden lisäksi JYPin riveistä löytyy myös nuoria lahjakkuuksia, joista suurin on kenties vasta 18-vuotias Anttoni Honka. Nuoret pelaajat ovatkin hiljalleen astumassa niihin rooleihin, jotka konkarit ovat jättämässä jälkeensä.

– Hyviä poikia on. Kovia tekemään töitä. Heillä on hyvä tulevaisuus edessä, kun jaksavat paiskia hommia samalla tavalla kuin ovat paiskineet.

Lue myös:

    Uusimmat