Video rajusta tulipalosta: Teollisuushalli ilmiliekeissä Salossa – "Kuuluu räjähdyksiä"

Teollisuushalli syttyi Salossa – näin lieskat lyövät 0:34

Salossa Varsinais-Suomessa paloi tiistaina teollisuushalli. Pienehkö, noin 600 neliön kokoinen halli paloi ilmiliekillä, kerrottiin pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kahden aikaan.

Hätäkeskus sai suureksi luokitellun palohälytyksen Vaskiontielle kello 13.

Viranomaisten mukaan palossa ei syntynyt henkilövahinkoja. Palavassa hallissa oli alustavien tietojen mukaan ainakin autoja ja traktoreita. Tulipalo saatiin rajattua puoli neljältä.

Paikalla jatkuu jälkisammutus- ja raivaustyöt.

Silminnäkijä: Kuuluu räjähdyksiä

Paikan päällä ollut silminnäkijä Simo Päivärinta kertoi aiemmin, että tulipalosta kuului räjähdyksiä. Päivärinnan tietojen mukaan ilmiliekeissä olleessa rakennuksessa toimii muun muassa autokorjaamo. Teollisuuskiinteistössä on sisällä lukuisia autoja, polttoaineita ja kaasupulloja.

Tulta sammuttamaan hälytettiin noin 25 pelastuslaitoksen yksikköä.

Uutista päivitetty 2.2.2021 kello 14.40: Lisätty video tapahtumapaikalta sekä täydennetty tekstiä silminnäkijän havainnoin. Päivitetty uudelleen 15.38 tiedolla siitä, että palo saatiin rajattua.

Lue myös:

    Uusimmat