Voimakas räjähdys rappukäytävässä tuhosi kaksi asuntoa Norrköpingissä – kohteena saattoi olla paikallisen rikollisjengin pomo

1:49
Edellinen asuntoräjähdys tapahtui Ruotsissa vain eilen.

Ruotsissa kerrostalossa aamulla tapahtuneen räjähdyksen kohteena saattoi olla paikallisen rikollisjengin pomo.

Räjähdys vavisutti norrköpingiläisen kerrostalon rappukäytävää aamukuuden aikoihin. Kaksi asuntoa kärsi vakavia vahinkoja ja koko rappukäytävä jouduttiin evakuoimaan.

Sanomalehti Aftonbladetin mukaan useat asukkaat saivat lieviä vammoja muun muassa lasinsirpaleista.

– Istuin keittiössä, kun yhtäkkiä päälleni satoi lasia samaan aikaan kun kuului voimakas räjähdys, eräs heistä kertoi lehdelle.

Uutistoimisto TT:n mukaan rapussa asuu 39-vuotias mies, joka on johtavassa asemassa paikallisessa rikollisjengissä. Samaan jengiin kuulunut miehen ystävä ammuttiin kuoliaaksi viime kuussa yökerhon ulkopuolella Norrköpingissä.

Poliisi selvittää ampumisen ja räjähdyksen mahdollisia yhteyksiä, muttei halunnut tänään kommentoida asiaa enempää.

Norrköping sijaitsee noin 160 kilometriä Tukholmasta lounaaseen.

Tukholmassa ovi lensi metrejä sisään

Edellisistä Ruotsissa tapahtuneista asuintaloräjähdyksistä ehti kulua vain vuorokausi. Varhain tiistaiyönä Tukholmassa kahdessa eri paikassa räjähti muutaman minuutin välein. Useat ihmiset saivat lieviä vammoja ja yksi vietiin sairaalaan.

Poliisi kertoi tuolloin epäilevänsä, että räjähdykset liittyivät toisiinsa, sillä tapahtumapaikat Husbyssä ja Kistassa sijaitsevat lähekkäin. Kista sijaitsee noin 10 kilometriä luoteeseen Tukholman kantakaupungista.

Kistassa talosta jouduttiin evakuoimaan 50 asukasta talon tarkastuksen ja korjaustöiden ajaksi. Yksi neljännen kerroksen asukas kertoi TT:lle räjähdyksen olleen niin voimakas, että hänen kotinsa ovi lensi useita metrejä sisään.

– Se oli aivan murskana, asukas kuvaili.

Poliisi luonnehti tapausta poikkeuksellisen vakavaksi.

– Kyse on kahdesta räjähdyksestä kahdessa asuintalossa, joissa on paljon asukkaita ja perheitä. On silkkaa onnea, ettei kukaan kuollut. Tämä on pelottavaa, poliisipäällikkö Anders Rissel sanoi.

22.01.2020 kello 16.20, juttua on muokattu: Päivitetty uusin tiedoin.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja