Latviaan neljän viikon koronasulku – maassa maailman korkein ilmaantuvuusluku

Latvia sulkee yhteiskuntansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Useissa maissa suunta on ollut päinvastainnen. 

Maan koronatartunnat nousivat lähes 50 prosentilla viimeisen viikon aikana verrattuna edelliseen, uutisoi The Baltic Times.

Latvian tautikeskuksen mukaan maan koronan ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä maailman suurin.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Latvian pääministeri Krisjanis Karins ilmoitti hallituksen maratonneuvottelujen jälkeen maan sulkevan kaupat, ravintolat, koulut ja viihteeseen liittyvät paikat neljäksi viikoksi. Neuvottelut kestivät yhdeksän tuntia.

– Terveydenhuoltomme on vaarassa, pääministeri sanoi syyttäen kotimaansa alhaista rokotekattavuutta sairaalahoidon tarpeen piikistä.

Sairaalahoidon tarve kasvoi maassa viime viikon aikana 56 prosenttia ja vakavien koronatapausten määrä kasvoi 62,8 prosenttia. Maan sairaaloissa on jo yli 1100 koronapotilasta.

Viime viikolla positiivisen testituloksen sai 14 341 ihmistä. Heistä 3 020 ihmistä eli 21 prosenttia oli täysin rokotettuja.

– Olemme kallion reunalla - kehotan ihmisiä ymmärtämään ja toimimaan yhdessä, terveysministeri totesi.

Tilastot osoittavat, että rokottamattomat saavat koronatartunnan kolme kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.

Lue myös:

    Uusimmat