Junalakko päättyy – liikenne normalisoituu vuorokauden kuluessa

VR kertoo, milloin junaliikenne palaa normaaliksi – lakko loppuu 2:04
VR kertoo haastattelussa, milloin junaliikenne palaa normaaliksi.

Maanantaina alkanut rautatiealan lakko päättyy, kertoo valtakunnansovittelija Twitterissä.

Suomen kauko- ja lähijunaliikenteen neljäksi päiväksi pysäyttäneessä rautatiealan työriidassa on päästy neuvottelutulokseen.

Valtakunnansovittelija kertoo Twitterissä, että RAU ry ja Palta ovat hyväksyneet eilen syntyneen neuvottelutuloksen.

VR kertoo tuoreessa tiedotteessaan, että junaliikenne käynnistyy aamuyöllä huomenna perjantaina. VR:n kauko- ja lähiliikenne normalisoituvat noin vuorokauden kuluessa. 

– RAU:n ja Paltan neuvotteluissa on sovittu, että veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin, tiedotteessa kerrotaan. 

Valtakunnansovittelijan toimiston Twitter-julkaisussa kuvaillaan, että veturinkuljettajien työriidan neuvotteluissa saatiin ratkaisu neljännellä yrityksellä "raskaan urakan" jälkeen. Merkittävimpänä erimielisyyden aiheuttajana osapuoletn välillä työriidassa nähtiin viikkolepoon liittyvä kirjaus.

VR: Junat liikkeelle aamuyöstä

VR:n mukaan junaliikenne käynnistyy perjantaina aamuyöllä. Ensimmäiset vuorot lähtevät liikkeelle huomenna noin aamuneljältä.

VR kertoo, että liikenteessä on vielä mahdollisesti odotettavissa muutoksia, kuten korvaavia bussikuljetuksia sekä yksittäisiä peruutuksia lähipäivien aikana. Myös ravintolavaunut voivat olla osassa kaukojunista aluksi suljettuna tai tuotevalikoimassa voi olla puutteita. Pääosin tilanteen arvioidaan kuitenkin palautuvan normaaliksi noin vuorokauden kuluessa.

Veturinkuljettajien lakko pysäytti junaliikenteen maanantaina. Työmarkkinaosapuolet hyväksyivät tänään neuvottelutuloksen työehdoista, ja veturinkuljettajat palaavat töihin perjantaina alkaviin työvuoroihin.

Lue myös:

    Uusimmat