Kuuluisa tatuointitaiteilija Kat Von D on nauhoittanut dueton kansainvälisesti menestyneen suomalaisbändin laulajan kanssa.
The 69 Eyes -solisti Jyrki 69 eli Jyrki Linnankivi vahvistaa MTV3.fille tiedon yhteistyöstä Miami Ink ja LA Ink -ohjelmia tähdittäneen Kat Von D:n kanssa. The 69 Eyes työstää parhaillaan uutta levyään ja viime viikonloppuna bändi nauhoitti kappaleen kaunottaren kanssa Tukholmassa.
– Kat Von D on vanha frendi jo vuosien takaa, joten oli nastaa tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Kat on siirtymässä musiikkiuralle, joten tämä on samalla hänelle myös debyytti laulajana, Jyrki 69 kertoo.
Jyrki 69 uskoo monien The 69 Eyes -bändin fanien olevan myös Kat Von D -faneja. Näin ollen muusikon mielestä on nastaa luoda biisin avulla positiivista vibaa molempien faneille. Syksyllä julkaistavalle albumille nauhoitettu duetto on balladi.
– Mikäs sen makeampaa, kun tehdä duetto kauniin naisen kanssa? Tosin aluksi en olisi edes halunnut tehdä duettoa saatikka balladia, mutta Kat on ainut ihminen, kenen kanssa sen voin tehdä. Hän on täydellinen pari mulle tähän biisiin ja kappale sopii hyvin meille molemmille. Kat on positiivisin, energisin ja inspiroivin henkilö, ketä olen pitkiin aikoihin tavannut, Jyrki 69 suitsuttaa.
Kat Von D on tunnettu kovana Suomi-fanina ja Jyrki muisteleekin törmänneensä naiseen ensimmäisen kerran HIM-bändin jäsenien kautta. Kat Von D on tehnyt myös lukuisia tatuointeja suomalaismuusikoille, mutta Jyrki ei aio ottaa Kat Von Deen tekemää taidetta iholleen.
– En mä tarvitse tatskoja, mä oon cool muutenkin, Jyrki nauraa.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä The Voice.
(MTV3)