(Hassle)
Hollywood-tähti Juliette Lewis (mm. Natural Born Killers) on onnistunut siinä, missä monen muun eväät ovat loppuneet kesken ja muuntautunut menestyvästä näyttelijättärestä uskottavaksi rockbändin keulakuvaksi.
Esikoislevy You're Speaking My Language tuli vielä puun takaa, mutta Four On The Floorin syntymä on innostuneesta vastaanotosta päätellen toivottu ja odotettu.
Konsepti on suurin piirtein sama kuin esikoisellakin. Bändi sahaa 1970-luvun lopun New Yorkilta ja 1960-luvun autotalleilta tuoksahtavaa perustavaraa.
Useammassakin kappaleessa melodiset kukkaset ovat nupullaan ( Hot Kiss, Purgatory Blues) ,ja bändikin pärisee parhaimmillaan kuin porattu mopon moottori (Killer).
Mutta kun tanner oikein jyskää, alkaa aitaakin kaatua. Jo levyn soundi on viritetty vähän turhankin likeelle esimerkiksi Patti Smithia ja Rollareita, ja huolimatta siitä, että ilmassa on kunnon säpinän enteitä, niin vähän suutariksi tämä paukku jää. Lisää omaa ilmettä ja muutama mahtiraita tekisivät tästä hyvinkin käyttökelpoisen bailulevyn.
Lewisin laulu kyllä lähtee äkäisellä nuotilla. Hän elämöi ja kiemurtelee kuin mato koukussa, vaikka ronskit tekstit sekä etenkin f-sanan vastuuton viljely alkavat nopeasti vaikuttaa päälleliimatuilta. Näytteleekö hän sittenkin vain sujuvasti roolinsa yhtyeen vokalistina?
Rumpupatterin takaa löytyy itse Dave Grohl, mikä selittänee kaikki levylle päätyneet lyömäsoitinrönsyilyt. Vähempikin olisi tällä kertaa riittänyt.
teksti: Mikko Rita