Jukurit hankki SM-liigaa jo 16-vuotiaana pelanneen Pikkuleijonien maailmanmestarin

Puolustaja Santeri Salmela, 19, siirtyy jääkiekon SM-liigaseura Mikkelin Jukurien vahvuuteen. Lappeenrantalaissyntyinen lupaus on solminut Jukurien kanssa 1+2-vuotisen sopimuksen.

Viime kaudella Salmela oli KooKoon sopimuspelaaja, mutta pelasi enimmäkseen lainalla Jokipojissa ja iski 43 Mestis-otteluun tehot 6+7=13.

SM-liigassa Salmela tahkosi ensimmäiset ottelunsa jo 16-vuotiaana. Hän on pelannut pääsarjassa neljällä kaudella KooKoossa ja KalPassa yhteensä 66 ottelua.

Salmela on myös lukeutunut useina kausina Suomen juniorimaajoukkueiden vahvuuteen. Vuonna 2018 hän oli voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta Pikkuleijonien varakapteenin roolissa.

"Osaa tehdä kaikkia näitä hommia"

Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtarin arvion mukaan Salmela (186 cm, 87 kg) on hyvin liikkuva ja ulottuva yleispuolustaja.

– Näinä roolipelaamisen erikoisosaajien aikoina on mukavaa, kun joku puolustaja osaa tehdä kaikkia hommia. Puolustaa, avata peliä, tukea hyökkäystä sujuvalla luistelulla, tappaa jäähyjä ja antaa myös marraskuun toisena tiistaina esimerkin arjessa toimimisesta. Salmelassa näemme tällaisen pelaajan, Holtari sanoo Jukurien tiedotteessa.

Salmela pitää vahvuuksinaan jämäkkää oman pään puolustamista ja alivoimapeliä. Viime kausi toi hänen arvionsa mukaan pelaamiseen varmuutta lisää.

– Oli tosi kehittävää, kun pääsi pelaamaan ehjän kauden miesten pelejä. Aiemmin olen ollut sekä A-nuorten että Liiga-joukkueen mukana, joten nyt keskittyminen pääasiassa yhteen joukkueeseen vei omaa peliä eteenpäin paljon. Haluan kehittää Jukureissa itsestäni entistä monipuolisempaa ja pisteidenkin valossa tehokkaampaa pelaajaa, Salmela kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat