Mainos

Juhan af Grann: Flunssani oli alieneiden operaatio

Useista ufoaiheisista tv-ohjelmistaan ja elokuvistaan tuttu alienekspertti Juhan af Grann uskoo edelleen alien hybridien olevan monien salaliittojen taustalla.

Juhan af Grann vakuuttaa, että maailma tulee muuttumaan radikaalisti lähivuosina. Miehen mukaan useat ihmisten kokemat erikoiset tapaukset ovat peräisin alieneiden toimista.

– Jokin aika sitten sairastin kovan flunssan. Olin 40 asteen kuumeessa ja hikoilin aivan valtavasti. Paitani oli niin märkä, että siitä saattoi vääntää hikeä. Silloin tunsin, etten ollut yksin siinä huoneessa. Lopulta kysyin, että eikö tämä operaatio ole jo ohi ja lopulta kuume laski, Grann kertoo.

Af Grannin mukaan alien hybridien tehtävänä on toimia niin kutsuttuna galaktisena punaisena ristinä, joka pitää huolta hyvinvoinnista ympäri universumia. Ilmiön ikävinä puolina mies mainitsee keskeytyneet raskaudet, jotka toisinaan ovat alieneiden tekoja, sillä nämä haluavat pitää ihmismutaatiot ja liiallisen kehityksen aisoissa.

Af Grann kuvailee itseään herkästi aistivaksi henkilöksi, joka kykenee myös ennustamaan tulevia tapahtumia.

– Ennustin aikanaan median sähköistymisen, eikä minua silloin uskottu. Samoin kävi ennustaessani tulevaa taloustilannetta ja nyt ollaan tässä. Lisäksi ennustin Thaimaan tsunamin, enkä päästänyt läheistä pariskuntaa lähtemään tuolloin matkalle, vaikka heillä oli liput hankittuna, mies sanoo.

Af Grannia ei ole nähty viime aikoina paljoa julkisuudessa, sillä mies kertoo olevansa hyvin varautunut Suomen oloissa. Hän ei yleensä suostu antamaan haastatteluja tai keskustelemaan ihmisten kanssa, sillä hän aistii ihmisistä mitä he hänestä haluavat.

Alien-ohjaajaa kuullaan hieman yllättäenkin juuri ensi-iltansa saaneessa Luc Bessonin ohjaamassa Arthur ja Maltazard -animaatiossa ääninäyttelijänä.

(MTV3)

Katso Juhan af Grannin vierailu Huomenta Suomessa!

Katsomo-video ei ole saatavilla

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja