Ralliautoilun SM-mitalit ovat jaossa tulevana viikonloppuna kauden päätösosakilpailussa Mikkelissä. Kauden kahdeksanteen kilpailuun lähdetään mielenkiintoisista asetelmista, sillä mestaruuksista taistellaan viimeiseen erikoiskoekilometriin asti vielä isossa N- ja A- ryhmissä.
Ison ännän mestarisuosikki Juha Salo starttaa rallifinaaliin reilussa pistejohdossa. Ryhmän neljäs sija savolaisilla teillä varmistaisi kultamitalit Karkkilaan.
- Tiedämme, minkä verran pisteitä Mikkelistä olisi saatava. Taktiikka on lähteä prässäämään kilpakumppaneita ensimmäisistä kilometreistä alkaen, mutta ei kuitenkaan lähteä hulluttelemaan. Hiljaa ajamalla ei hyvää seuraa, Juha Salo suunnittelee.
Kolme viikkoa sitten ajettu Uudenkaupungin osakilpailu muutti ison N-ryhmän mestaruustaistelun luonteen. Koko kauden tasatahtia SM-pisteissä edennyt ryhmä - Juha Salo, Jari Ketomaa ja Kosti Katajamäki - hajaantui Salon voiton sekä Ketomaan ja Katajamäen keskeytyksien myötä. Karkkilalaisen Salon etumatka venyi 19 pisteeseen, mutta sarjan päätöskilpailussa jaetaan tuplapisteet.
- Mestaruuteen tarvittavaa suoritusta ei pidä liiaksi ajatella. On kuitenkin sanottava, että takaa-ajajan asemassa kisaan lähteminen olisi helpompaa. Silloin tietäisi tarkalleen, että rallissa olisi tehtävä voittosuoritus, Salon kartanlukija Mika Stenberg miettii.
Salo ja Stenberg jahtaavat takaa ison N-ryhmän neljättä SM-kultaa. Aikaisemmat mestaruudet on kirjattu karkkilalaisparin nimiin vuosina 2002, 2004 ja 2005.
Rallin SM-sarja on vieraillut Mikkelissä totutummin kevättalvella. Nyt seitsemän vauhdikkaana ja vaikeana pidettyä erikoiskoetta ajetaan paljaalla soralla.
- Talven nuoteilla pärjää pitkälle. Ei mutkien suunnat ole miksikään muuttuneet. En usko, että tiestön aikaisemmalla tuntemuksella olisi suurta etua. Hyvät nuotit ratkaisevat tässäkin kisassa paljon, Salo sanoo.
Mitsubishi Ralliart Finlandia edustavat Salo ja Stenberg lähetetään reitille numerolla 1. Lähtöpaikka ei ole vieras, sillä kaksikko kokeili "ladunavaajan" roolia kesäkauden avauskilpailussa Keravalla.
- Ykkösnumero ei ole välttämättä niin paha paikka kuin Keravalla. Tiet ovat nyt sateen jäljiltä pehmeämpiä, joten pienestä lähtönumerosta voi olla tällä kertaa jopa etua, Juha ja Mika miettivät.
Yltääkö Mitsubishi Lancer Evo 9:ä luotsaava Juha Salo neljänteen mestaruuteen ja kauden päätavoitteeseensa? Se nähdään lauantaina seitsemän erikoiskokeen ja 107 ek-kilometrin jälkeen.
- Jos auto pelaa, eikä tule tehtyä itse mitään virheitä, on siihen kaikki mahdollisuudet, Juha Salo päättää.
Rallin SM-pisteet, Ison N-ryhmän tilanne 7/8-osakilpailun jälkeen:
1. Juha Salo KaUA Mitsubishi Lancer E9 76 2. Jari Ketomaa MikUA Mitsubishi Lancer E9 57 3. Kosti Katajamäki JärvisUA Mitsubishi Lancer E9 52,5 4. Jukka Ketomäki AL-Härmä Subaru Impreza WRX 44 5. Toni Klemets TUA Mitsubishi Lancer E9 36,5 6. Teemu Arminen RiiUA Subaru Impreza WRX 31 7. Marko Kakko SalonUA Mitsubishi Lancer E9 28 8. Matti Rantanen TerUA Mitsubishi Lancer E8 24 9. Anton Alen EspooUA Subaru Impreza WRX 12
(MTV3)