Jääkiekon SM-liigajoukkue Porin Ässissä jo useita viikkoja harjoitellut ja lupaavia näyttöjä harjoituspeleissä antanut Juha-Pekka Ketola on tehnyt vuoden sopimuksen Ässien kanssa.
Ketola, 20, siirtyy porilaisseuraan Rauman Lukosta. Vaikka Ässät ja Ketola ovatkin päässeet sopimukseen, omistaa Lukko edelleen kookkaan keskushyökkääjän pelaajaoikeudet. Ässät ja Lukko neuvottelevatkin parhaillaan pelaajaoikeuksien siirtämisestä Ässille.
- Neuvottelut ovat edenneet hyvässä yhteishengessä, toteaa Ässien toimitusjohtaja Juhani Tamminen.
Ketola pitää siirtymistä Ässien riveihin urallaan suurena askeleena.
- Lukko ei uskonut, että olen liigatasoa. Minulla on nyt mahdollisuus osoittaa Lukon arvio vääräksi, Ketola sanoo.
Ketola on New York Islandersin yhdeksäs varaus vuodelta 2001. Hän pelasi Kanadassa junioriliigassa kaudella 2001-2002. Viime kaudella Ketola ei pelannut yhtään liigaottelua ja Mestiksen Jää-Kotkissakin vain kuusi ottelua, joissa hän saalisti kaksi tehopistettä.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
Lataa lisää