Melkein viidennes koko vuoden kukkamyynnistä ajoittuu joulukuulle. Jo marraskuulta käynnistynyt kauppa huipentuu vasta lähellä joulua, sillä kaksi kolmesta kukasta hankitaan vasta aivan viimeisinä päivinä ennen jouluaattoa. Pitkään kestäviä ruukkukukkia - kuten joulutähtiä ja ritarinkukkia - osataan kuitenkin ostaa jo hyvissä ajoin ennen ruuhkia.
Osittain jo heinäkuussa alkanut joulukukkien kasvatus päättyy esimerkiksi joulutähtien osalta kukkien pakkaamiseen puutarhoilla joulukuun alkupuolella. Kukat siirretään vähitellen kukkatukkujen kautta kukkakauppoihin. Valikoimat täydentyvät itsenäisyyspäivän tienoilla hyasinteilla, ritarinkukilla ja tulppaaneilla.


