Joonas Odenin pelikiellotta selviäminen yllätti Ilveksen – sarjakärki meinasi sulaa Nokia Arenalla
Rasististen solvausten kohteeksi tiistai-iltana sosiaalisessa mediassa joutunut Ilveksen hyökkääjä Joonas Oden ei ollut kokoonpanossa, kun Ilves keskiviikkona voitti SaiPan niukasti 5–4 jääkiekkoliigassa.
KIERROSRAPORTTI: Hannes Björninen järjesti Kärpille dramaattisen tappion – KooKoo riehaantui Kouvolassa
– Oden ei ollut aamujäillä, ja niiden jälkeen päätettiin kokoonpano illan otteluun. Olisi ollut mahdollista, että hän olisi saanut Lukko-ottelun taklauksesta pelikieltoa, ja siksi hän ei ollut mukana, sanoi Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä.
Vaikka pelikieltoa ei tullut, Myrrä pitäytyi aamun kokoonpanosuunnitelmassa. Henrik Haapala sai paikan Eemeli Suomen ja Matias Mäntykiven rinnalla. Odenin ollessa ketjussa se on viime peleissä ollut Ilveksen paras.
Ilves johti 5–1 toisessa erässä, ja Nick Baptiste teki kolmannen alussa 6–1-maalin, mutta se hylättiin hetkeä myöhemmin Balazs Sebökin korkeasta mailasta saaman jäähyn takia.
Sen jälkeen Ilves meinasi sulaa pahemman kerran.
– Kaksi erää pelasimme erinomaisesti. Kolmannessa SaiPa sai maaleistaan uskoa ja meillä lopahti peli molemmissa päissä, Myrrä sanoi.
SaiPa nousi vielä maalin päähän. Esillä oli muun muassa kaksi osumaa takonut kultakypärä Ville Petman, joka on laukonut tällä kaudella jo 14 maalia (14+21=35).
– Hävisimme, eikä maalin tappio juuri eroa suuremmasta tappiosta. Eikä oma maalimäärä lohduta nyt, Petman sanoi.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
10:01
Veera vihasi liikuntaa ja kehoaan, kunnes yksi asia muutti kaiken – "On vapauttavaa sanoa ääneen olevansa lihava"
-
09:59
Pöllöraati pui SDP:n nousua: "Hyödyt valuvat Lindtmanille, vaikka ukkoa ei näy missään"
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta – syyttäjä: poltti uhrin elävältä
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
Lataa lisää