Jonne Virtasen tapaus asettaa TPS-kannattajat hankalaan asemaan, seuran toiminta kummastuttaa – "Esimerkki hopeatarjottimella"

TPS:n kannattajayhdistys TPS-kannattajat ottivat kantaa maanantaina julkisuuteen nousseeseen Jonne Virtasen tilanteeseen.

TPS tiedotti maanantaina hyllyttäneensä Jonne Virtasen toistaiseksi seuran kaikesta toiminnasta. Samalla turkulaisseura informoi käsittelevänsä asian sisäisesti. Tapaus herätti rutkasti kiinnostusta suomalaisissa medioissa, mutta myös TPS:n kannattajayhdistyksellä oli oma näkemyksensä asiaan, vaikka tilanne onkin jokaiselle osapuolelle erittäin haastava.

– Jonne ottaa aina kannattajat huomioon, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Ei tehopisteillä mässäille, mutta pelaa logolle. Mikäli hän kokee vääryyttä, on äärimmäisen helppo seisoa hänen tukenaan.

– Samalla on kuitenkin muistettava, ettei yksikään pelaaja ole seuraa suurempi. Mikäli Jonne Virtanen on omin toimin tämän aiheuttanut, on seuran päätös ymmärrettävä, eikä kyseenalaistettava. Tilanne on kannattajien näkökulmasta hankala. Puolia ei haluta valita, kannattajaryhmän kannanotossa kerrotaan

TPS:n kannattajayhdistys ei halua valita puolia, mutta yksi asia kaivaa silti fanien mieltä. Seuran taloudellinen tilanne sekä tulevaisuuden tavoitteet ovat asioita, joista pitäisi ilmoittaa avoimemmin. Sama pätee Virtasen tilanteeseen.

– Avoimuutta kaivataan, ja tämä ”case Jonne Virtanen” on esimerkki hopeatarjottimella. Mikäli on tiedotettavaa, niin sitten tiedotetaan. Mutta mikäli tapaus on määrä käsitellä sisäisesti, epäinformatiivista tiedotetta parempaa tapaa saada koko ulkopuolta tonkimaan selvyyttä ei ole.

Lue myös:

    Uusimmat