Yhdysvallat 2012. Ohjaus: Andrew Stanton. Käsikirjoitus: Stanton, Mark Andrews, Michael Chabon – Edgar Rice Burroughsin kirjasta Marsin prinsessa. Tuottajat: Lindsey Collins, Jim Morris, Colin Wilson. Kuvaus: Daniel Mindel. Leikkaus: Eric Zumbrunnen. Musiikki: Michael Giacchino. Pääosissa: Taylor Kitsch, Lynn Collins, Mark Strong, Ciáran Hinds, Dominic West, Willem Dafoe, Samantha Morton, James Purefoy. Kesto: 132 min.
Sanottakoon se heti kättelyssä: tämä kritiikki ei ole kiinnostunut elokuvan ja alkuperäisteoksen mahdollisesta virheellisestä suhteesta. Siis siitä, tekeekö Andrew Stantonin scifi-fantasia John Carter oikeutta Edgar Rice Burroughsin Marsin prinsessa -teokselle vai ei.
Intomielisimmille Burroughs-puristeille huomautettakoon vain, että kyseinen kirja ilmestyi 1912 eli sata (!) vuotta sitten. Jos kaikki valkokankaalla ei nyt ihan vastaa viime vuosisadan alun asenteita ja näkemyksiä, niin – voi voi.
Tarzanin tekijän toiseksi tunnetuin sankari, elokuvan nimihenkilö John Carter (Taylor Kitsch) on Amerikan sisällissodan veteraani, joka tempautuu mystisesti Mars-planeetalle. Marsissa, tai sikäläisittäin Barsoomissa, riehuu kolmen kansan välinen sota, jonka pyörteisiin myös synkkä sankarimme sotkeentuu.
Kun Carter taistelun tuoksinassa tapaa Heliumin prinsessan Dejah Thorisin (Lynn Collinsin), havahtuu aikaisemmassa elämässään kovia kokenut mies uuteen voimantuntoon. Tharkien vihreän heimon luona planeetan perusasiat oppiva ex-ratsuväkikapteeni huomaa koko punaisen planeetan tulevaisuuden olevan vaakalaudalla.
John Carter on huimaa, silmiä hivelevää seikkailuviihdettä. 3D korostaa täysillä paahtavan leffan ”enemmän on enemmän” -fiilistä.
Pixar-animaatioistaan (Nemoa etsimässä, Wall-E) tunnetun Andrew Stantonin elokuvassa on vissiä poikakirjamaista charmia, johon saa ja pitääkin suhtautua kevyesti. Myös keventävää huumoria löytyy sopivasti.
Reilu parituntinen kuluu kuin siivillä mielikuvituksen vallatonta lentoa seuratessa. Loogisia aukkoja löytyy, ja itse tarinan pääpahis muistuttaa monella tapaa Bond-nemesis Blofeldiä, mutta vaikea on näitäkään seikkoja raskaiksi synneiksi lukea.
Stantonin elokuvassa on huikeiden taistelujaksojen vastapainona yllättävää koskettavuutta, jota romanttiseksi paatoksellisuudeksikin voisi luonnehtia. Taylor Kitsch ja Lynn Collins täyttävät keskeisten roolien vaatimukset kelvollisesti, jos kohta ei heitä kumpaakaan voi poikkeuksellisen karismaattisina ilmestyksinä pitää.
Merkittävämmät tekijät – Ciarán Hinds, Mark Strong ja Dominic West – löytyvät spektaakkelin sivuosista. Mainioille thark-hahmoille ovat äänensä antaneet itse Willem Dafoe (Tars Tarkas) ja Samantha Morton (Sola).
John Carterin kehystarina ja loppukohtaus antavat odottaa jatkoa. Tämän näytön perusteella niin kannattaa myös tehdä.
Teksti: Outi Heiskanen