Johanna Matintalo taas kyynelissä MM-hiihdoissa – suora tunnustus tuskallisesta kokemuksesta

Johanna Matintalo oli taas kyynelissä, kun hän epäonnistui myös toisessa kilpailussaan Oberstdorfin MM-hiihdoissa.

Torstaina Matintalo kaatui kesken väkevän sprinttiesityksen, minkä jälkeen harmitteli menetettyä mahdollisuutta tunteikkaana.

Lauantain yhdistelmäkisassa pettymyksen aiheuttivat sukset. Matintalon sijoitus oli 30:s.   

– Ladulla ei pitänyt, mutta vielä vähemmän piti ladun sivussa. En tiedä olisiko nelinkontin pitänyt tulla ylös niitä mäkiä ylös, kärjestä neljä minuuttia jäänyt Matintalo selvitti.

Muillakin hiihtäjillä oli vastaavanlaisia ongelmia, sillä keli oli haastava. Oberstdorfissa on nyt selvästi viileämpi sää kuin aiemmin. Keli on myös kostea.

– Hiihtoni oli sellaista joka raajan varassa roikkumista. Ei oikein löytynyt mitään toimivaa etenemistapaa ylämäkeen.  

– Keskeyttäminen kävi mielessä aika monta kertaa, Matintalo tunnusti, mutta ei halunnut jättää arvokisaa kesken.

Matintalon MM-ohjelmassa on vielä ainakin 30 kilometrin perinteisen kilpailu ja hyvin todennäköisesti myös viesti, vaikka hän itse vähättelikin mahdollisuuksiaan viestivalintaan pettymyksen keskellä. 

Krista Pärmäkoski: Mieluummin hiihtäisin pakkaskelillä, lämpö ei ole se mun juttu 3:16
Krista Pärmäkoski kommentoi kisaansa MTV Urheilulle.

Lue myös:

    Uusimmat