(Warner Music Finland)
Johanna Kurkelan tuore kokoelmalevy on pakattu ihanan vaaleanpastelliin kanteen, joka sopii erinomaisesti tuplalevyn hempeisiin tunnelmiin. Johanna on ehtinyt tehdä viidessä vuodessa neljä hienoa levyä: Hetki hiljaa (2005), Marmoritaivas (2007), Kauriinsilmät (2008) ja Hyvästi, Dolores Haze (2010). Vuosien varrella on tapahtunut musiikillista kypsymistä, mutta ihan alusta asti Johannan musiikki on ollut raikkaan kaunista.
Johannan levyiltä on saatu erittäin pätevä kahden levyn kokoelma kappaleita. Mukaan on koottu ne tunnetuimmat ja eniten radiossa soitetut laulut, jotka eivät vuosien varrella ole kuitenkaan kuluneet ja kulahtaneet, vaan kuulostavat edelleen upeilta. Melkein jokaisen kappaleen kohdalla tulee tunne, että onpas tämä hyvä. Kokoelmalle on saatu yksi aivan uusi kappale Elegia, joka aloittaa ensimmäisen levyn. Kappale on taattua Johannaa, mutta kalpenee kuitenkin tutuille lauluille.
Mukavaa on, että kokoelmalle on otettu mukaan Johannan duetot Vesa-Matti Loirin ja Tomi Metsäkedon kanssa. Kaiken nähnyt –kappaleella Johannan ja Veskun äänet ovat niin eri maata, että juuri se tekee laulusta hyvän. Vastakohdat täydentävät hyvin toisiaan.
Kakkoslevyltä löytyvä Metallican tunnetuksi tekemä kappale Nothing Else Matters on ainoa englanninkielinen kappale ja siksi tuntuukin vähän oudolta linnulta. Johanna esittää kappaleen kuitenkin hienosti Club For Fiven kanssa.
Kokoelman kappaleet on ripoteltu kivasti niin, että ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä. Molemmilla levyillä on 18 kappaletta, eli komea kokoelma on saatu aikaan. Johannan tuotannosta on toisaalta helppo löytääkin kappaleita, sillä hänellä ei tunnu huonoja vetoja olevankaan.
Ykköslevyltä löytyy Elegian ja kahden em. dueton lisäksi sellaisia ihanuuksia kuin: Olen sinussa, Rakkauslaulu, Tahdon elää, Ainutlaatuinen, Palvo minua, Ehkä ensi elämässä ja Toisen kerroksen kevät.
Kakkoselta puolestaan: Kauriinsilmät, Sun särkyä anna mä en, Kosketusta vailla vapiseva mies, Marmoritaivas, Piha ilman sua, Hyvästi, Dolores Haze ja Häävalssi.