Joe Biden asteli kameroiden eteen kaatumisensa jälkeen: "Ei kysymyksiä"

Biden palasi kameroiden eteen kaatumisensa jälkeen: "Ei kysymyksiä" 0:56
Katso video: Biden palasi kameroiden eteen kaatumisensa jälkeen.

Presidentti otti kompurointinsa huumorilla.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kommentoinut medialle kaatumistaan palatessaan Valkoiselle talolle torstaina.

Biden kaatui puheensa jälkeen lavalla aiemmin torstaina osallistuessaan ilmavoimien valmistujaisseremoniaan Coloradossa. Tilanne tallentui kameroille, ja kaatuminen uutisoitiin laajasti. Pian tapahtuman jälkeen kerrottiin, ettei presidentti loukkaantunut tilanteessa.

Myöhemmin samana iltana virka-asunnolleen palatessaan Biden teki jo lähestulkoon tavaramerkikseen muodostuneen hölkkäysimitaation ilmeisesti osoittaakseen olevansa kunnossa.

Katso Bidenin kaatuminen artikkelin lopussa olevalta videolta.

Bidenin mukaan kaatumisen syynä olivat lavalle asetetut hiekkasäkit. Omien sanojensa mukaan hänet vapaasti suomennettuna "hiekkasäkitettiin" (sandbagged).

Sen enempää hyväntuulinen presidentti ei ollut halukas tilannetta kertaamaan.

– Ei kysymyksiä, Biden huusi median edustajille hymyssä suin.

Kerta ei ollut ensimmäinen, kun Biden on kompuroinut kameroiden kuvatessa häntä. Kaksi vuotta sitten hän kompasteli useasti noustessaan Air Force One -koneeseensa johtavia portaita.

Biden on 80-vuotiaana Yhdysvaltain historian vanhin presidentti. Hänen terveydentilaansa on etenkin republikaanipiireissä kyseenalaistettu. Alkuvuodesta tehdyssä vuotuisessa terveystarkastuksessa Biden todettiin kuitenkin edelleen virkakelpoiseksi.

Biden pyrkii jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa 1:01
Video: Joe Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa.

Lue myös:

    Uusimmat