Jethro Tull: Live - Bursting Out (Chrysalis 2004) Jethro Tull: Stormwatch (Chrysalis 2004) Jethro Tull: A + Slipstream (cd + DVD) (Chrysalis 2004) Jethro Tull: Living With The Past, (cd + DVD) (Eagle Rock 2003) Ian Andersson: Rupi´s Dance (R and M 2003) Jethro Tull: Christmas Album (R and M 2003)
Jethro Tullin ystäviä on viime aikoina hemmoteltu aimo nipulla kelpo julkaisuja. Uusintajulkaisujen sarjassa soundeiltaan nykyajan vaatimuksia vastaamaan on masteroitu levyt Live: Bursting Out (1978), Stormwatch (-79) ja A (80).
Jethro Tull on aina ollut hankalasti luokiteltava bändi. Juuri tuo ainutlaatuinen monipuolisuus on osa bändin suuruutta. Tullin levyiltä löytyy progressiivista soittoa, akustisia folk-melodioita, bluesia, klassista, jazzia ja hard rockia. Kaiken tämän laajan lähdeaineiston sitoo yhteen punaisena lankana "hullu huilumies", Ian Anderson.
Bursting Out oli Jethro Tullin ensimmäinen kokonainen live-levy, Living In The Past -kiekon sisällettyä muutamia live-äänityksiä. Levy on hyvä dokumentti bändin klassisen 70-luvun kokoonpanon (Ian Anderson: laulu, huilu ja akustinen kitara, Martin Barre: sähkökitara, madoliini, John Evan: piano, urut, haitari, syntetisaattori, Berriemore Barlow: rummut, David Palmer: urut, syntetisaattori ja John Glascock: basso, laulu) Euroopan kiertueesta vuonna 1978. Keikkasetti oli tuolloin hieno nippu bändin tuohon saakka parhaita kappaleita. Myös soitannollisesti taso oli huippua. Uudelleen masterointi on tehnyt hyvää levyn soundeille. Se onkin tärkein ero aiempaan cd-versioon. Bonus-biisejä ei mukaan ole mahtunut. Mukava lisä ovat myös Ian Andersonin viime vuonna kirjoittamat kansitekstit.
Stormwatch oli klassisen kokoonpanon viimeinen levy. John Glascock oli rankasti juhlivan elämäntyylin seurauksena joutunut sydänleikkaukseen, ja Anderson itse soittaa bassoa levyllä, kolmea biisiä lukuun ottamatta. Pian Glascock joutuikin eroamaan bändistä ja hänet korvasi basisti David Pegg, joka oli mukana 16 vuotta. Pian Stormwatchin ilmestymisen jälkeen Glascock kuoli ja suru entisen bänditoverin menehtymisestä johti osaltaan klassisen kokoonpanon hajoamiseen Stormwatch-kiertueen jälkeen.
Stormwatch on hieno kokoelma melko synkkiä ja tummasävyisiä biisejä. Tunnelma on huolestunut. Öljykriisi, huoli maailman taloudesta, energiasta ja tulevaisuudesta kuuluu Andersonin sanoituksissa ja sävellyksissä.
Kansiteksteissä Anderson sanoo levyn sisältävän kaikkien aikojen parhaita soittosuorituksia klassiselta kokoonpanolta. Väite pitää hyvinkin paikkansa. Neljä bonusbiisiä samalta ajalta ovat hyvä lisä. Valitettavasti bonusbiisien alkuperää ei levyn kannessa kerrota. Ilmeisesti kyse on singlejen b-puolista. Tiedonpuute lisäbiiseistä on muuten onnistuneiden Tull-uusintajulkaisujen pahin puute.
Jethro Tullin miehistön vaihduttua Ian Anderson päätti tehdä soololevyn vuonna 1980. Hän pyysi projektiin mukaansa uuden basistin, Dave Peggin ja ystävänsä Eddie Jobsonin, joka oli soittanut mm. bändeissä Zappan bändissä ja Roxy Musicissa. Eddie toi mukanaan rumpalinsa Mark Craneyn. Levynteon edetessä Anderson pyysi myös Tull-kitaristi Martin Barren mukaan muutamalle raidalle. Lopulta Barre soitti koko levyllä. Kun kiekko oli valmis, levy-yhtiö vaati että se julkaistaan Jethro Tullin nimellä eikä Andersonin soololevynä. Ennen kuin Anderson ehti tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen, levy-yhtiö oli kertonut tiedotusvälineille uuden levyn miehistön olevan uusi Jethro Tull. Niinpä Andersonin soololevystä tulikin Jethro Tullin lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty albumi A.
Jethro Tulliltahan A kuulostaakin, vaikka Eddie Jobsonin suureelliset syntetisaattorisoundit ja sähköviulu erottavat sen 70-luvun Tullista. Lauluntekijänä, laulajana ja huilistina Anderson oli kuitenkin ennallaan, joten ero ei ole suuri. Huilumelodiat ja Jethro Tullin tärkeimmät peruselementit ovat tallessa. Uransa aallonpohjaan ja kolkkoihin konesoundeihin bändi vajosi vasta myöhemmin 80-luvulla. Bonuskappaleita A:lla ei ole. Levyn kanssa samoihin kansiin on kuitenkin pakattu DVD-muodossa A:ta seuranneella kiertueella kuvattu konserttielokuva Slipstream. Bändi on hyvä lavalla ja musiikki tasokasta. Setissä on sekä A:n biisejä että aiempia klassikoita. Visuaalisesti aika on ajanut ohi Slipstream-leffan ja bändin avaruushaalarit näyttävät kovin koomisilta. Bändin ystäville Slipstream on joka tapauksessa uusintajulkaisunsa ansainnut dokumentti, etenkin kun vertailukohdaksi ilmestyi viime vuonna konsertti-DVD Living With The Past. Se on kuvattu Tullin keikoilla vuonna 2001.
Tukka on lähtenyt herrojen päästä ja Andersonin vyötärölle kertynyt kiloja. Moiset epäolennaisuudet ovatkin lähes ainoa ero nykyisen Tullin ja vuosikymmenten takaisten huippukokoonpanojen välillä. Living With The Past -DVD:llä soittava tämän päivän Jethro Tull on ammattitaitoinen ja omalla tavallaan karismaattinen kokoonpano. Anderson on yhä vangitseva esiintyjä ja hieno tulkitsija, vaikkei laulusuorituksissaan pääsekään yhtä korkeisiin ääniin kuin nuorina. DVD:n tunnelma on lämmin ja haastatteluja leimaa Andersonin terävä huumori ja itseironia.
Bonusmateriaalia löytyy kiitettävästi, on fanien haastattelua, kuvagalleriaa ja biisi My Sunday Feeling, hetkeksi uudelleen kootun alkuperäisen ja ensimmäisen Jethro Tull -kokoonpanon soittamana. Paras bonus DVD:llä on kuitenkin täyspitkä live-cd, joka on äänitetty samoilla keikoilla kuin DVD, mutta joka menee biiseiltään vain osittain päällekkäin DVD:n kanssa.
Ahkerana miehenä Ian Anderson ehti viime vuonna keikkailun ja uusintajulkaisujen lisäksi julkaista myös oman soololevynsä Rupi´s Dance. Jethro Tulliin verrattuna sen meno on akustisempaa ja vaikutteet etnomusiikista kuuluvat astetta selvemmin. Haitari ja jousikvartetti säestävät pehmeästi Andersonin laulua ja huilua. Sanoituksissa on Andersonille ominaisia osuvia pikku huomioita elämästä: kahvilakulttuurista, kissoista ja CNN-uutiskanavasta. Jethro Tullin ystävien ei kannata jättää tätäkään teosta väliin.
Kehutaan lopuksi vielä Jethro Tullin viime jouluksi ilmestynyttä joulualbumia Christmas Album. Sillä bändi tulkitsee yllättävän raikkaasti tunnettuja joululauluja, omia jouluun liittyviä laulujaan ja muutaman uuden biisin. Itse soitin levyä viime jouluna enemmän kuin mitään muuta joululevyä koskaan. Andersonin huilu sopii jouluun kuin tanakasti voimakas sinappi kinkkusiivulle! Akustisen tunnelmoinnin vastapainoksi mukana on sähköistä, sanoituksiltaan jopa joulukriittistä progea! Levy on tehty on hyvällä maulla, joulun perinteitä kunnioittaen ja pilke silmäkulmassa.
teksti: Sami Ruokangas