USA 2007. Ohjaus: Andrew Dominik. Tuotanto: Jules Daly, Dede Gardner, Ridley Scott, David Valdes, Brad Pitt. Käsikirjoitus: Dominik – Ron Hansenin romaanista. Kuvaus: Roger Deakins. Leikkaus: Curtiss Clayton, Dylan Tichenor. Musiikki: Nick Cave, Warren Ellis. Pääosissa: Brad Pitt, Casey Affleck, Sam Shepard, Mary Louise Parker, Sam Rockwell, Jeffrey Renner. Kesto: 162 min.
Lännenelokuvat tekevät paluuta vuosikymmenien kooman jälkeen. Lajityyppiä on yritetty aika ajoin tekohengittää huumorilla, mutta tuskinpa kukaan jaksoi tosissaan innostua esim. Nuorten sankarien (Young Guns 1 & 2, 1988, 1990) kaltaisista, tahattoman koomisista kyhäelmistä. Nyt tilanne on tyystin toinen. Hienon Klo 15:10 Yumaan -länkkärin vanavedessä saapuu teattereihin australialaisen Andrew Dominikin toinen pitkä elokuva, Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta.
Dominik herätti huomiota heti terävällä esikoiselokuvallaan Chopper (2000), joka kertoi Australian pelätyimmän rikollisen, Mark "Chopper" Readin verisen tarinan. Pitkään valmisteltu uutuuselokuva Jesse Jamesista on eräässä mielessä hyvinkin loogista jatkoa Chopperin teemoille. Väkivaltainen ystävyys on avainroolissa tälläkin kertaa. Ja kuolema – se kurkistaa kaiken aikaa olan takaa, sillä sitähän niität, mitä kylvät.
Venetsian elokuvajuhlilla palkittu Brad Pitt on Jesse James, rikollisen uransa ehtoopuolelle ehtinyt, väsähtänyt kolmikymppinen. Eletään vuotta 1881: lainsuojaton on köyhän kansan idoli, aikansa superjulkkis, jonka esimerkkiä likaisen lännen nulikat janoavat seurata. Yksi heistä on 19-vuotias Robert Ford (Casey Affleck elämänsä roolissa), jonka isoveli Charley (Sam Rockwell) kuuluu Jamesin jengiin. Robert haluaa kiihkeästi päästä palvomansa ihmemiehen lähelle ja onnistuukin siinä lopulta. Joukon muut jäsenet tunnistavat tulokkaan kiusankappaleeksi, mutta Jesse sallii nuorukaisen hengittää samaa ilmaa kanssaan. "Haluatko olla kaltaiseni vai haluatko olla minä?" ihmettelee elävä legenda intensiiviseltä ihailijaltaan kuin omaa kohtaloaan tapaillen.
Eeppinen, eleginen ja homoeroottinen – nämä kolme adjektiivia kuvaavat parhaiten Jesse Jamesin salamurha -draaman tyyliä ja sisältöä. Elokuvasta välittyvä tilan tuntu on valtava. Äärettömyyttä ammottavat kanadalaismaisemat tuovat mieleen Robert Altmanin McCabe & Mrs Millerin (1971) ja Terrence Malickin teokset, erityisesti Onnellisten ajan (Days of Heaven, 1978). Jo Dominikin elokuvan juliste vangitsee tunnelman erinomaisesti: tässä tyhjyydessä yksilön on erottauduttava horisontista joko hyvässä tahi pahassa tai upottava sen hiljaiseen unohdukseen. Eeppisyyden vaikutelmaa vahvistaa myös elokuvan yli 2,5-tuntinen pituus, joka teoksen puolivälissä tuntuu venytetyltä.
Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta on sävyltään melankolinen ja eleginen siitä yksinkertaisesta syystä, että tiedämme kaiken aikaa, mitä tuleman pitää. Jessen ja Robertin kohtaamiset flirttailevat avoimesti kuoleman kanssa. Väkivallan aavistus hallitsee pahaenteisesti valkokankaan tapahtumia. Jesse James on enää pelkkä varjo itsestään, huippuvuosien draivi on himmentynyt libidon sammumisen myötä. Legenda on paljastumassa fiktioksi väkivaltaisesta sosiopaatista, jonka kiinnijääminen on hetki hetkeltä yhä todennäköisempää. Rakastuneen ihailijan itseriittoinen kupla on puhkeamassa – ja samalla kaikki, mikä vielä pitää rikkinäisten antisankarien rippeitä kasassa.
Dominikin eeppistä westerniä on syytä onnitella lähes kaikesta muusta paitsi sen mahdottomasta nimestä. Vaikka se onkin suoraan otettu Ron Hansenin vuonna 1983 ilmestyneestä samannimisestä romaanista, tuntuu valinta ajattelemattomalta. Litanian vanhanaikainen balladinomaisuus on toki harkittu efekti, ja sellaisenaan se sopii elokuvan tyyliin. Aiheesta mitään tietämättömälle yleisölle "Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta" on silti vähän niin kuin kutsuisi Maltan haukkaa (1941) nimellä "Petollinen nainen pettää Sam Spaden".
Teksti: Outi Heiskanen