Jenna Laukkasen loppukiri ei riittänyt sekauinnin finaalissa, Riku Pöytäkivi putosi jatkosta: "Kangistuin lopussa kokonaan"

Suomen Jenna Laukkanen oli uinnin 100 metrin sekauinnin MM-finaalissa seitsemäs. Laukkanen ui perjantaina Kiinan Hangzoussa vielä sadan metrin rintauinnin välierissä.

Laukkanen oli kiinni mitalissa viimeiselle 25 metrille lähdettäessä. Suomalaisen vauhti ei kuitenkaan riittänyt maaliin asti, vaan hän putosi seitsemännelle sijalle.

– Kangistuin lopussa kokonaan. En saanut annettua mitään, mutta urheilu on välillä rankkaa. Taisteluvoitto ja seitsemäs sija on ok, Laukkanen sanoi Ylellä heti uinnin jälkeen.

Voiton vei Unkarin Katinka Hosszu. Hopealle ui Japanin Runa Imai, pronssilla Jamaikan Alia Atkinson. Laukkasen mukaan uinti ei tuntunut hyvältä, eikä suoritus ollut toivotulla tasolla.

– Käännökset olivat todella huonot, niihin meni turhaan aikaa. Uinti ei tuntunut yhtä hyvältä kuin eilen. Seinien pitäisi olla kaveri, jos haluaa tulla kovaa.

Riku Pöytäkivi kisasi hieman Laukkasen jälkeen 50 metrin perhosuinnin välierissä. Pöytäkivi oli eränsä seitsemäs ajalla 22.94, eikä päässyt jatkoon. Suomalainen oli lopulta viidestoista.

– Uintivauhti oli aika hyvä, mutta en osunut käännökseen niin hyvin. Jos uintivauhti on normaalia nopeampi tai hitaampi, käännös voi osua huonosti kohdalleen. Silloin aalto osuu seinään ja vettä roiskuu, se on hankalaa, Pöytäkivi harmitteli Ylellä.

Mimosa Jallow tavoittelee 50 metrin selkäuinnin finaalipaikkaa kello 14.15. Laukkanen jatkaa kisaurakkaansa sadan metrin rintauinnin välierissä kello 14.42.

Juttua päivitetty kello 13.53: Lisätty tietoa Pöytäkiven välierästä ja Laukkasen finaalin mitalistit.

Lue myös:

    Uusimmat