Jazz on saanut uutta puhtia jalkapalloliigan otteisiinsa sen jälkeen, kun se pestasi valmentajakseen Jussi Ristimäen ja osti riveihinsä taitavan brasilialaisen Rodrigon, röyhkeän hyökkääjän Antti Sumialan sekä keskikentällä pelaavan puolalaisen Danuz Marzekin.
Jazz on pelannut Ristimäen alaisuudessa nyt seitsemän peliä, joista se on hävinnyt vain yhden (HJK:lle). Nyt rapsahti tilille toinen voitto peräjälkeen, kun taulukossa juuri porilaisten edellä oleva RoPS kaatui kotonaan maalein 1-2 (0-1).
Jazzin voittosävelet löi Rodrigo, joka siivitti komealla vapapotkumaalillaan joukkueensa johtoon ensi jaksolla. Taitavasti peliä rakennellut Rodrigo oli lähellä onnistumista viimeistelyssä myös pelin lopussa. Kotijoukkueen maalivahti Kalle Rönkkö torjui kuitenkin hänen kovan vetonsa maalitolpan kautta takaisin kentälle.
Jazzin puolustuksen kulmakiviä olivat topparit Rami Nieminen ja Juha Pasoja. Kotijoukkueen pelinrakentelu ontui. Niinpä tilanteiden luominen oli varsin vaikeaa. Tällä kertaa eivät erikoistilanteetkaan tuoneet apua tähän asiaan.
Maalinsa RoPS teki vasta kun Strati Iliev oli vienyt laukauksellaan vieraat jo kahden maalin johtoon. RoPS:n kavennuksesta vastasi joukkueen kapteeni Zeddy Saileti, jolle Dabid Chilufya tarjosi hyvän maalisyötön.
Jazzin luotsi Ristimäki oli luonnollisesti iloinen voitosta. -Loimme alussa kiitettävästi maalipaikkoja, mutta saimme juosta toisella jaksolla pässinä narussa aivan sen viime minuutteja lukuunottamatta, Ristimäki sanoi.
Kotijoukkueen valmentaja Mauri Holappa puolestaan oli murtunut mies. -Meiltä puuttuu keskeltä pomo sekä maalitykki. Näillä miehillä kuitenkin on pärjättävä. Ryhmään on saatava lisää terävyyttä, Holappa vaati.
Ottelutilastot:
RoPS-Jazz 1-2 (0-1)
34. Rodrigo 0-1, 59. Strati Iliev (Victor Dubon) 0-2, 76. Zeddy Saileti (Dabid Chilufya) 1-2.
Erotuomari: Mika Peltola.
Yleisöä: 1590.
RoPS: Kalle Rönkkö, Mordon Malitoli, Dabid Chilufya, Kimmo Halmkrona, Marek Krynski, Mariusz Sawa (56. Jarno Koivisto), Tuomo Könönen, George Chilufya, Aleksei Petrov (65. Iiro Kylmänen), Zeddy Saileti, Jarno Kallijärvi.
Jazz: Sami Sinkkonen, Juha Pasoja, Rami Nieminen, Dariusz Marzek (v), Veli-Pekka Nurmi (v), Victor Dubon (81. Juha Luoma), Saku Laaksonen (85. Hector Takayama), Antti Sumiala, Strati Iliev (75. Vesa Lamminen, v), Jarkko Tallqvist, Rodrigo.
(MTV3-STT)