Jättiriidan Bottaksen kanssa käynyt F1-kuski yritti sovintoa – suomalainen jätti vastaamatta
Valtteri Bottaksen Mercedeksen kisakuskina korvannut George Russell kertoo kaksikon välillä yli kaksi vuotta sitten tapahtuneen vaarallisen kolaritilanteen olevan yhä selvittämättä.
Bottas ja tuolloin Williamsilla ajanut Russell törmäsivät toisiinsa hurjassa vauhdissa vuoden 2021 Emilia-Romagnan GP:ssä Imolan radalla. Tilanne muistetaan ennen kaikkea raivostuneen Russellin marssimisesta Bottaksen auton luo ja läimäisystä tämän kypärään.
Toista kauttaan Mercedeksen kisakuskina ajava Russell palasi tapaukseen Beyond the Grid -podcastin haastattelussa. Brittikuski kertoo yrittäneensä sopia asian tuoreeltaan Bottaksen kanssa.
– Soitin hänelle, mutta hän ei vastannut puheluun, Russell paljastaa haastattelussa.
Perään Russell kertoo jättäneensä viestin, jossa hän ehdotti Bottasta soittamaan takaisin, kun tällä on hyvä hetki. Puhelua ei ikinä tullut.
– Emme ole koskaan puhuneet kolarista. Emme ikinä puhuneet siitä, kun liityin Mercedekselle, Russell kertoi.
Aivan täysin kaksikon välit eivät kuitenkaan ole katkenneet. Imolan kolarista ei vain ole puhuttu.
– Sen kauden lopussa juttelimme keskenämme normaalisti. Olemme puhuneet usein toisillemme kuskiparaateissa eikä mukana ole ollut tippaakaan vaivaantuneisuutta.
– Se on osa bisnestä, osa tätä työtä eikä se ole koskaan henkilökohtaista, Russell kommentoi.
Bottas kertoi vastaamattomasta puhelusta
Tuoreeltaan Imolan tapahtumien jälkeen huhtikuussa 2021 George Russell kertoi, että asia oli sovittu Bottaksen kanssa. Hänen kuvauksensa lyhyestä keskustelusta ja käden paiskaamisesta oli kuitenkin tapahtunut tuomariston pakeilla.
Bottas arveli kisan jälkeen, ettei hänellä ole tarvetta käydä kolaria läpi Russellin kanssa kahden kesken.
Hän vahvisti tuolloin seuraavan kisaviikonlopun yhteydessä Portugalissa, ettei asiaa ollut käyty henkilökohtaisesti läpi.
– Minulla oli maanantaiaamuna yksi vastaamaton puhelu, mutta olin vielä nukkumassa, Bottas sanoi Autosportin mukaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää