Jättimäiset purjelaivat lipuivat pois Turusta – katso upeat kuvat

Suuret purjelaivat jättivät Turun tänään. Laivat suuntasivat yöksi Utöön, josta regatta jatkuu huomenna Puolan Gdyniaan. The Culture Tall Ships Regatassa Turussa vieraili viikonlopun aikana kolmekymmentä alusta.

– Mukana oli neljä yli satametristä alusta, joukossa maailman pisin ja toiseksi pisin perinteinen purjelaiva, kertoo tapahtuman viestintäpäällikkö Hannu Waher.

Järjestäjien laskujen mukaan laivoja kävi katsomassa Aurajoen rannassa 320 000 ihmistä neljän päivän aikana.

"Ihan kuin ajassa taaksepäin satamakaupunkiin"

Sää suosi laivojen vierailua. Perjantai ja lauantai olivat liki helteisiä, ja tänäänkin tarkeni kesävaatteissa. Turkulainen Heidi Sivunen tuli sunnuntaina katsomaan komeita laivoja lastensa Peppinan ja Villen kanssa.

– On tämä shokeeraavaa, kun jokirantaan tulee. Ihan kuin menisi ajassa taaksepäin satamakaupunkiin, kun massiiviset laivat ovat juuri rantautuneet.

Sivunen on ollut aiemminkin katsomassa isojen purjelaivojen vierailua Aurajoen rannassa lastensa kanssa. Nyt seitsemänvuotias Peppina ei muista tapausta, ja viisivuotias Ville istui silloin rattaissa.

– Isot ankkurit niissä on, sisarukset kuvasivat nyt laivoja.

Laivat voi seuraavaksi bongata Helsingistä

Pietarilainen fregatti Standart on kuin merirosvoelokuvista. Keltaisella maalatut kyljet, koristeelliset puuveistokset ja muhkeat muodot houkuttivat laivan luo paljon yleisöä.

– Tämä on runsaat kymmenen vuotta sitten rakennettu kopio 1700- luvun alun pietarilaisesta sotalaivasta. Siinä oli 28 tykkiä, kertoo Polina Kharchenko.

Kharchenko on purjehtinut Standartilla aiemmin. Tällä kertaa hän vain saapui Pietarista Turkuun tervehtimään tuttuja miehistön jäseniä ja rakasta laivaa.

Regatta järjestettiin Tall Ships Races -tapahtuman jatkeeksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. Tall Ships Racesia ei purjehdittu tänä vuonna Itämerellä, mutta osa kisaamassa olleista aluksista osallistui vielä regattaan.

Varsinainen Tall Ships Races -tapahtuma järjestettiin Turussa viimeksi vuonna 2009. Seuraavan kerran isot laivat saatetaan nähdä Aurajoessa vuonna 2017, Hannu Waher arvelee.

– Helsinkiinhän laivat purjehtivat vuonna 2013.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat