Järkyttävä kaahaus tallentui valvontakameraan: Rattijuoppo täräytti päin Helsinki-Vantaan lentokentän porttia 120 km/h nainen kyydissään – hovioikeus alensi rangaistusta

0:46

Helsingin hovioikeuden mukaan maaliskuussa 2019 tapahtunut turma saattoi olla vahinko, joten miestä ei voinut tuomita tapon yrityksestä. Mies itse oli sitä mieltä, että hänen ainut virheensä oli ratin taakse lähteminen tuhdissa humalassa.

Vuonna 1984 syntynyt mies ajoi päin Helsinki-Vantaan lentoaseman rajalla ollutta porttia ja sen vieressä sijainnutta teräksistä bensasäiliötä päin maaliskuussa 2019. Ajonopeus oli kova ja mies oli juonut alkoholia vielä ajon aikanakin.

Miehen henkilöauton kyydissä istui nainen, jota mies oli neljää kuukautta aiemmin uhannut aseella, koska nainen ei ollut halunnut tavata häntä. Nainen oli tuolloin päässyt pakenemaan asuntoonsa.

Uhkasi itsemurhalla

Maaliskuiselle autoajelulle nainen oli suostunut, koska miehen oli ollut tarkoitus viedä nainen kotiin. Nainen oli edellisenä iltana ollut miehen luona, jolloin hän oli ilmoittanut haluavansa lähteä vuokra-asunnolleen ja palata entiseen työhönsä.

Mies oli ottanut aseen, osoittanut itseään leukaan ja uhannut itsemurhalla, jos nainen lähtisi pois hänen luotaan. Kyseessä oli ilmeisesti kuula-ase, mutta nainen ei ollut tiennyt tätä. Nainen oli tyynnytellyt miestä ja riita oli laantunut.

Osa tuomion perusteluista on salattu tietojen arkaluonteisuuteen vedoten.

Aamulla ennen ajoon lähtöä mies oli ollut rauhallinen. Nainen oli mennyt kyytiin vapaaehtoisesti.

– Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, ettei tekoa edeltävistä tapahtumista voida tehdä päätelmää, että (mies) olisi tekopäivänä tarkoittanut surmata itsensä ja (uhrin) tai vahingoittaa (uhria).

Hurjat 7-8 minuuttia

Mies oli laittanut naisen osoitteen navigaattoriin ja lähtenyt pian kiihdyttämään auton nopeutta. Nainen kertoi oikeudelle monta kertaa pyytäneensä päästä pois autosta ja miestä hiljentämään nopeutta.

– Huusin ja itkin, etten haIua kuolla. [Mies] ei kuunnellut minua ja oli jotenkin ihan tiloissa. Nopeus oli todella kova, nainen kuvaili poliisin kuulusteluissa.

Mies kuitenkin puolustautui sillä, että nainen ei ollut pyytänyt päästä ulos autosta, vaan ainoastaan hiljentämään nopeutta. Mies poikkesi navigaattorin reitiltä. 

Ennen törmäystä nainen kertoi miehen ajaneen päin punaisia ja ohittaneen vasemmalta risteykseen pysähtyneen auton. Nainen veti käsijarrusta hieman ennen törmäystä, mutta se ei vaikuttanut auton nopeuteen. Mies ohjasi auton 120 kilometrin tuntinopeudessa päättyvälle tielle ja törmäsi jarruttamatta päin bensasäiliötä.

Nainen kertoi oikeudessa, että kyseessä olivat hänen elämänsä hurjimmat 7-8 minuuttia, eikä hän päässyt pois autosta.

– Viimeiseksi hän näki portin ja tajusi, että nyt tulee törmäys.

Miehen veren alkoholipitoisuus oli törmäyshetkellä 1,85 promillea. Syytteet törkeästä vapaudenriistosta hylättiin, sillä oikeuden mukaan jäi epäselväksi, pyysikö nainen päästä pois autosta ajon aikana.

Kuolema erittäin todennäköinen seuraus

Nainen sai useita leikkaushoitoa vaatineita luunmurtumia ja joutui olemaan pitkään pyörätuolissa. Sairaalaan pääsyn jälkeen hänellä ei kuitenkaan ollut hengenvaaraa.

Oikeuslääketieteen asiantuntija arvioi oikeudessa, että vastaavissa nokkakolareissa huomattavasti pienemmilläkin vauhdeilla kuoleman todennäköisyys on ollut 80–90 prosenttia.

Mies kiisti muun kuin törkeän rattijuopumuksen ja ylinopeuden, ja totesi että kyse oli pelkästään epäonnisesta auto-onnettomuudesta. Uhri tarttui hänen käteensä, mikä häiritsi hänen keskittymistään ajoon.

– Virhe on se, että hän on lähtenyt ajamaan humalaisena autoa, tuomiossa kerrataan miehen puolustusta.

Vankilatuomio 1 vuotta 4 kuukautta

Helsingin hovioikeus antoi asiassa tuomionsa tiistaina. Se hylkäsi käräjäoikeuden tavoin syytteet tapon yrityksestä ja katsoi, ettei bensasäiliöön törmääminen ollut riittävällä varmuudella tahallinen teko. Koska mies oli humalassa ja ajoi ylinopeutta, hän ei oikeuden mukaan välttämättä havainnut bensasäiliötä.

Sen sijaan mies tuomittiin törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä laittomasta uhkauksesta.

Miehen ehdottomaksi rangaistukseksi tuli 1 vuotta 4 kuukautta.

Hänet tuomittiin maksamaan naiselle yhteensä 4000 euroa rikosten aiheuttamasta kärsimyksestä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja