Järjestöt vaativat Fennovoiman torppaamista – "kansan tuki puuttuu"

Useat kansalaisjärjestöt vaativat, että Fennovoiman ydinvoimahanke on jätettävä historiaan. Elinkeinoministeri Olli Rehnille (kesk.) jätetyssä kannanotossa järjestöt myös muistuttavat, että hankkeelta puuttuu kansan tuki.

Taloustutkimus Oy:llä teetetyn tutkimuksen mukaan hieman yli puolet suomalaisista hylkäisi Fennovoiman hakemuksen, kun hankkeen jatkon kannalla on alle kolmannes.

Kansalaisjärjestöjen mukaan yhtiölle hakemuksen täydentämiseen ja kotimaisen omistuspohjan paikkaamiseen myönnetty lisäaika koettelevat kansalaisten luottamusta oikeudenmukaiseen ja yhteistä etua ajavaan poliittiseen päätöksentekoon. Lisäajan turvin apuun löydettiin valtionyhtiöt Fortum ja Outokumpu puoliväkisin, ne huomauttavat.

Kannanotossa vaaditaan, että Fennovoiman sijaan on keskityttävä uusiutuvan energian investointeihin. Sen ovat allekirjoittaneet Pro Hanhikivi, Greenpeace, Keskustanuoret, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Naiset Rauhan Puolesta, Naiset Atomivoimaa Vastaan, Suomen Luonnonsuojeluliitto, Vasemmistoliitto, Vasemmistonuoret, Vihreät sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.  

Lue myös:

    Uusimmat